Pyhä state of mind

aaad498f-d758-49ec-8458-32718789ed0b

Hiihtoloma Lapissa on ollut mulle ja Antille perinne jo kolmetoista vuotta. Lapsuudessa kävin Lapin hiihtokeskuksissa satunnaisesti kavereiden perheiden ja serkkujen kanssa, mutta varsinainen Lappimatkailu perheen kanssa ei ole kuulunut mun lapsuuteen. Äidin kanssa käytiin kuitenkin talvisin aina muutaman kerran mäessä, joten laskettelu on ollut kiinteä osa mun lapsuuden talvia erityisesti sen jälkeen kun yläasteella sukset vaihtuivat lautaan. Teini-iässä kaikki talviviikonloput vietettiin aina kavereiden kanssa mäessä. Siksi olikin jackpot, että Antti on myös laskija sielultaan, joten yhteisen perinteen luominen oli molemmille luontevaa. Hiihtolomasta onkin tullut meille se ”pyhä” loma, jota ei esimerkiksi ole kertaakaan käytetty remontoitiin, vaikka aikalailla kaikki muut lomat ovat joutuneet remontin uhreiksi.

IMG_0026.JPGKuva: Mika Ilvesmäki

Ensimmäiset vuodet kävimme hiihtolomalla Iso-Syötteellä, joka oli lähin tunturialue. Tämä siksi, että Emppu-koiramme oli maailman huonoin autossa matkustaja ja mitä lyhyemmäksi automatkan pystyi lyhentämään, sitä parempi. Siinä vaiheessa kun Emppu siirtyi nauttimaan elämästä vihreämmille niityille, me vaihdoimme tunturin Pyhään, emmekä ole kyllä hetkeen mihinkään muuhun vaihtamassa. Pyhätunturin vapaalaskualueet, rinneprofiilit, rauhallisuus (ei teinien bilemesta) ja se, että autoa ei tarvitse koko viikon aikana käynnistää vaan kävellen pääsee joka paikkaan, ovat ne kriteerit, jotka meidät tänne tuovat vuosi toisensa jälkeen. Tämän reissun jälkeen arvostan myös perherinteiden olemassaoloa ja loistavaa profiilia, sillä Tilda 2v. innostui toden teolla laskemisesta. Lasten rinteestä aloitettiin, mutta kahden päivän jälkeen vaihdettiin jo perherinteisiin, koska neidillä ei riittänyt motivaatio enää lasten rinteeseen. Loman viimeisenä päivänä noustiin Tildan kanssa jo Pyhäexpressillä tunturin huipulle ja vietettiin viimeinen laskupäivä eturinteissä.

IMG_0045.JPGKuva: Mika Ilvesmäki

4da0c166-1422-4914-8588-3f1b259d9c3a

Tämän reissun suurin oivallus tuli yhtenä laskupäivänä kun nousimme hississä kaikki kolme ylös perherinnettä: miten mahtavaa on harrastaa koko perheen kanssa! Samalla myös tajusin, että nyt ollaan todellakin jo niillä nurkilla kun Tildan kanssa voi alkaa yhdessä kaiken näköistä tekemään. Lapsen vilpitön oppimisen halu ja innostus on jotain sellaista, että siihen haluaa hetkeäkään epäröimättä vastata ja opettaa lisää. Ensimmäisen perherinnepäivän jälkeen Tilda oli niin vilpittömän iloinen uudesta taidostaan, että pulkkamäen viehätys tuli samalla kuopattua. Miksi mennä pulkalla jos voi mennä suksilla kovempaa?

IMG_0042Kuva: Mika Ilvesmäki

Pyhä ei siis pettänyt tänäkään vuonna. Viikko vierähti niin rinteessä kuin ladulla, muutaman hyvän kirjan parissa ja lomamoodissa ihan mitä vain syöden. Hiihtoloman huolettomuus ja ulkoilmassa olemisen rajattomuus koukuttavat, ja nämä ovat itselleni ne seikat, miksi tänne palataan vuodesta toiseen. Myöskään tunturin hiljaisuutta ei voi väheksyä. Se tunne kun olet kirjaimellisesti olemassa vain omien ajatustesi kanssa, on lähes meditoivaa ja erittäin voimaannuttavaa. Tälle on olemassa myös oma nimityksensä: Pyhä state of mind.

4f61ecf2-f49a-45cb-8f1e-30e919e4b6ae

Taimilan pihasuunnitelma ja puutarhuri Nurmi

IMG_1939.jpg

Katselen ulos ikkunasta helmikuisena iltapäivänä ja ulkona pyryttää lunta. Minä joulu- ja talvi-ihminen saan itseni kiinni miettimässä kesää ja Taimilan pihan laittoa. Siis kukkien, pensaiden ja muiden kasvien istutusta, helmikuussa? Oikeasti en ole lähellekkään edes mikään hortonomi ja rehellisesti sanottuna kaikki kasvit mun hoidossani kuolevat ennemmin tai myöhemmin. Tästä huolimatta tunnistan itsessäni tarpeen päästä tonkimaan multaa ja istuttamaan erilaisia kasveja pihaamme, helmikuussa. Syy-seuraus-suhdetta voisi etsiä monestakin paikasta, mutta suurin selittäjä lienee Taimila.

Kolme ja puoli vuotta sitten kun muutimme Taimilaan piha oli melko runsaassa ja vihreässä kunnossa. Melko perinteinen rintamamiestalon piha siis, vaikka vanhoja kasvilajikkeita oli ehkä tavallista niukemmin. Ensimmäisenä kesänä aloitimme jo anturoiden valun ja salaojien laiton, joka tarkoitti siis suomeksi sitä, että piha näytti kaatopaikalta heti ensimmäisestä kesästä lähtien. Emme siis ole päässeet nauttimaan päivääkään pihastamme, koska se on ollut koko meidän Taimilassa asumisemme ajan ”remontissa”. Nyt onkin aivan mielettömän hieno tunne ajatella, että ensi kesänä meillä on piha, PIHA! Eli pääsemme nauttimaan siitä yhdestä merkittävästi tekijästä, jonka takia halusimme muuttaa omakotitaloon.

Pihasuunnitelman olen teetättänyt ammattilaisella melkein kaksi vuotta sitten. Ja hyvä niin, että olen ollut kerrankin jonkin asian kanssa ajoissa. (esimerkiksi kaikki laattavalinnat ovat menneet meillä pitkälti niin, että Antti on todennut paria päivää ennen laatoituksen aloitusta, että kai ne laatat on jo jossain). Pihasuunnitelman teettäminen ammattilaisella oli minulle itsestään selvyys, koska ymmärrystä ja osaamista ei meiltä pihan laiton suhteen löydy. Jo pelkästään se, että ammattilainen kertoo, mikä kasvi menestyy missäkin pihan kulmassa, on jokaisen euron arvoista, koska näin kasvien menehtyminen minun toimintani seurauksena on minimoitu. Täysin orjallisesti emme suunnitelmaa noudata, mutta pääpiirteittäin kyllä ja todennäköisesti myös portaittain. Tulevana kesänä tehdään isot linjat valmiiksi ja sen jälkeen tulevina kesinä lisäillään sitä mukaa kun hyvältä tuntuu.

IMG_1937

Merkittävä oivallus pihasuunnittelijalta oli jättää meidän pihamme takaosa korkeammalle kuin millä tasolla talomme on. Kaksi tasoa ei nurmikonleikkuun kannalta ole ehkä se käytännöllisin vaihtoehto, mutta visuaalisesti se miellyttää mun silmää todella. Kaksi tasoa on myös melko välttämätön vaihtoehto, jotta maan kaltevuus saatiin viettämään poispäin talosta. Pihamme takaosa on jo valmiiksi paljon korkeammalla kuin talomme ja autotalli on aikoinaan rakennettu sille korkeammalle korolle, joten takapihan jättäminen korkeammaksi ja sen korostaminen kivireunuksella oli loistava idea.

Nyt pitäisi ihan todenteolla tutustua suunnitelmassa oleviin kasveihin ja pensaisiin, jotta olen kartalla siinä vaiheessa kun ne on aika iskeä maahan. Nurmen ehdimme suurimmaksi osaksi kylvää jo syksyllä, mutta etupihalta se puuttuu kokonaan. Kutkuttava ajatus on, että kun lumet keväällä sulavat, meidän pihastamme paljastuu lumen alta jotakin vihreää. Tähän asti sieltä on nimittäin paljastunut vain multa- ja maakasoja sekä rakennustelineitä, betonimylly ja rakennusjätettä. Ja mikäli säät ensi kesänä suosisivat, saan viimein maalattua autotallimme, joka edelleen edustaa värimaailmaltaan vanhaa Taimilaa. Hämmästyttävää kyllä, tunnen siis suurta iloa lähestyvästä keväästä ja kesästä. Todellisesta joulu- ja talvi-ihmisestä taitaa Taimilan myötä kuoriutua ehta puutarhuri, ainakin henkisesti.