Olen viimeiset viikot yrittänyt miettiä omaa mielipidettäni Pokemon Go:sta ihan vain siitä syystä, että jengi oikeasti pelaa sitä todistettavasti joka puolella. Kuulin pelistä vasta reilu kuukausi sitten veljeltäni ja spontaani rektioni oli, että ”et ole tosissasi” kun Sakke kertoi mitä pelissä tehdään ja miten suosittua se on. Lähtökohtaisesti olen aina ollut pelillistämisen tai minkä tahansa muun motivaattorin kannalla jos se kerran toimii liikuntaan innostavasti. Pokemon Go:n hypersuosio on luonut omalle kohdalle ensimmäisen konkreettisen esimerkin erittäin toimivasta pelillistämisestä, nuo pelit kun eivät ole kuuluneet omaan motivaattorilistaani. (paitsi Giana Sisters, jonka pelaamisesta joystickillä haaveilen välillä vieläkin :D)

Pokemon Go:ssa siis itse pelaaminen vetää puoleensa ja sen avulla jengi lähtee liikkumaan. Tämä hyvä, ollaanhan tässä jo liikkeellä. Itse ajattelen liikkumisesta vielä yhden pykälän pidemmälle. Miten jokainen voisi löytää sellaisen liikuntamuodon, joka tekee hyvää myös mielelle? Siis sellaisen lajin, jota tekee mieli lähteä harrastamaan ihan sen liikunnan itsensä takia. Omasta kehosta vieraantuminen on valitettavasti tätä päivää, joka näkyy ihmisen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Passiiviselle liikkujalle Pokemon Go voi toimia varmasti alkusysäyksenä liikkumiselle ja siitä saa varmasti iloa elämään, tarkoitus ei ole väittää muuta. Lähinnä huolissani olen siitä, että koska ihminen on niin vieraantunut kehostaan ja fyysisestä työn tekemisestä, tarvitaan ulkoisia motivaattoreita, jolla ihminen saadaan ylipäätään liikkeelle.

Minulle liikkuminen on ollut lapsesta asti itsestäänselvyys. Aluksi syyt olivat lähinnä sosiaalisia; liikuttiin yhdessä kavereiden kanssa milloin fudiskentällä, yleisurheilukentällä, tanssikoululla, pihapeleissä tai metsässä. Varhaisteininä sosiaalisuuden lisäksi liikkumiseen tuli mukaan pään nollaamisen sekä fyysisen rasituksen tärkeys. Oma kehontuntemus ja -ymmärrys karttui täysin huomaamatta ja samalla se luonnollisesti vaikutti myös itsetuntoon positiivisesti. Olin löytänyt oman juttuni jo ennen kouluikää ja tästä tuli myöhemmin myös ammattini.

Kaikista ei tule urheilijoita tai liikunta-aktiiveja, mutta passiivinen elämäntapamme kasvattaa nuoria ja myöhemmin aikuisia, joilla kehon ja mielen välillä ei ole yhteyttä. Kehollisuus kuulostaa joltain todella ylevältä termiltä eikä sille oikein ole parempaa suomenkielistä termiä, (ruumiillisuus mielletään monesti lähes synonyymiksi, mutta se vie ajatukset ehkä liiaksi hautausmaalle) joten tässä kohtaa on nyt tyytyminen siihen. Miten kehollisuus ja Pokemon Go sitten liittyvät yhteen? Minun pelkoni on, että eivät välttämättä yhtään mitenkään. Kehollisuuden muodostavat yksinkertaistaen ajatuksemme, tunteemme, henkisyytemme ja sosiaaalisuutemme. Itse ajattelen, että kehomme on mielemme koti ja parhaimmillaan keho ja mieli pelaavat yhteen toinen toistaan tukien. Mitä paremmin ihminen tuntee kehonsa ja mitä paremmin hän kehossaan viihtyy, sitä paremmin voi myös hänen mielensä.

Lasten ja nuorten kanssa työskennellessäni huomaan sen karun muutoksen, joka heidän hyvinvoinnissaan on reilun kymmenen vuoden aikana tapahtunut. Muutoksessa kyse ei ole siitä, että ei osata jonkun lajin lajitaitoja vaan ihan puhtaasti vieraantumisesta omasta kehosta, joka näkyy jo oppilaan tavasta olla ja esimerkiksi tavasta kohdata toinen ihminen. Moni oppilas ei ole lapsuudessaan liikuttanut omaa kehoaan mitenkään ja näin tärkeät motoriset kehityskaudet ovat jääneet hyödyntämättä. Näiden sukupolvien kyky tehdä työtä aikuisena on aivan toisella tasolla kuin mihin aikaisemmat sukupolvet ovat pystyneet. Tämä ongelma ei ole koulun ratkaistavissa vaan tässä kohtaa katseet kääntyvät lasten vanhempiin. Vanhemmat ovat vastuussa lastensa liikuttamisesta ja niin kuin kaikki hyvin tietävät, tässä parhaiten toimii oma esimerkki. Kasvattaminen liikuntaan ja liikunnan avulla sopii yhtä hyvin kodin ohjenuoraksi kuin koulun. Lapsista ei tarvitse kasvattaa superliikkujia, ainoastaan omassa kehossaan viihtyviä ja itseään arvostavia aikuisia.

Kuvat ovat ihastuttavan Eija Jokilahden (eijajokilahtiphoto.kuvat.fi) ottamia ❤