Keittiöremontista se kaikki alkoi

Muuttaessamme Taimilaan marraskuussa 2014 meille oli selvää, että keittiö on se, josta remontin aloitamme. Keittiö oli Taimilassa huonossa kunnossa ja se koostui 60-luvun rungoista, jotka oli ”faceliftattu” 80-luvun ovilla 😀 Keittiössä oli kuntokartoituksen mukaan myös selkeä mahdollisuus kosteudelle rakenteissa, koska keittiön hana oli vuotanut ilmeisesti vuosia. Ja bonuksena päälle lattia oli sen verran vino, että aamupalalle tullessa olisi voinut vannoa olevansa Viking Linen kannella. (lattiassa oli heittoa yli 10cm eli ihme, että vähän heitti).

Keittiö näytti marraskuussa tältä juuri kun olimme kantaneet tavarat sisään. Kuukausi ehdittiin siis asua ennen kuin aloitettiin keittiön purkaminen. (pahoittelut iPhone-laatuisista kuvista. Kunnollinen kamerakin olisi tarjolla, mutta kun se ei jotenkin ole ikinä kuvanottohetkellä hollilla…)

IMG_2119

Meillä on mieheni kanssa kokemusta paljonkin remontoinnista, mutta lähinnä pinnoista. Pesutiloja olemme myös remontoineet, mutta emme koskaan keittiötä. Apuja saatiin onneksi ystävältämme monitaituri-Pekalta ja häneltä opimmekin keittiöremontin myötä paljon vanhan talon remontoinnista. Remontti aloitettiin sillä, että kaikki mikä irti lähti, purettiin.

IMG_2316

Seinistä paljastui monta kerrosta niin maalia kuin tapettia. Tämä on vanhoissa taloissa ihan parasta. Taloa remontoidessa aikaisempien sukupolvien eletty elämä tulee vastaan ja jokainen maali ja tapetti kertoo jonkun perheen tarinaa. Olen säästänyt kaikki keittiöön seinäpintamateriaalit pieninä paloina ja tehnyt niistä taulun. Näin ajattelin tehdä kaikille huoneille, mistä vain jotakin tulee vastaan. Call me nuts, mutta rakastan vanhoja taloja niiden historiaa!

IMG_1879

Keittiö vedettiin siis niin atomeiksi kuin mahdollista. Tämä tarkoitti myös lattiavasojen suoristamista. Oma haaveeni oli, että korkkimaton alla oleva lautatattia voitaisiin säästää, mutta toisin kävi. Lautalattian päälle oli laitettu laastilla lastulevy kiinni ja sitä myöden lattia oli menetetty. Uudeksi lattiamateriaaliksi valittiin lankkulattia.

IMG_2360

IMG_2588

Keittiökalusteet otettiin lopulta Ikeasta, monen eri kilpailutuksen jälkeen. Tähän päädyttiin ihan puhtaasti kustannussyistä. Ikean keittiö muutamalla kodinkoneella varustettuna oli seuraavaksi halvimmasta tarjouksesta neljäsosan. Ei tarvinnut kauaa miettiä laittammeko keittiöremonttiin 5000€ vai yli 20 000€. Enkä ole kyllä päivääkään katunut. Täysin toimivat mekanismit, apteekkarin kaappeja kaksin kappalein ja ovimalli, joka miellytti eniten. Rungot toki ohuemmat kuin yleensä muissa standardikeittiöissä, mutta kun kaapit on asennettu oikein, niin eroa ei huomaa. Sanottakoon tähän vielä, että isäni on siis puuseppä (ei suutarin lapsellakaan kenkiä ole), mutta tietäen pitkähköt toimitusajat lähisukulaisille, päädyimme ottamaan keittiön Ikeasta.

Sama kuvakulma kuin ensimmäisessä kuvassa. Keittiö näyttää nyt tältä:

IMG_4002

Keittiöremontti kesti melkein neljä kuukautta. Toki sitä tehtiin melkoisella pieteetillä ja omien töiden ohessa. Pekka kävi kiitettävästi välillä joka viikonloppu, välillä joka toinen viikonloppu näyttämässä seuraavaa suuntaa remontille ja tietysti ihan puhtaasti myös tekemässä sitä. Loppuvaiheessa alkoi vähän jo kiristellä jääkaappi olohuoneessa ja irtoliesi ruokapöydällä. Mutta jos olisin tiennyt millainen vaihe remontissa on vielä tulossa, en olisi nillittänyt neljän kuukauden keittiöremontista.

Keittiö on niin keskeinen elämisen keskus, että oli täysi jackpot aloittaa remontti siitä. Keittiöstä on saanut iloa ja valoa viimeisen vuoden ajan kun kellarin remontti ei ole ollut ihan niin palkitsevassa vaiheessa. Niin kuin mieheni Antti eräänä viime heinäkuisena iltana kellarista töistä tullessaan totesi ”toi kellari vie elämänhalun” 😀 Kellariremottiin syvennytään useammassa postauksessa. Se kun ei ole vieläkään päätöksessä.

IMG_3389

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s