Itsekäs, lapseton nainen-myytti

Niin kuin aikaisemmassa postauksessa kerroin, sain koko aikuisikäni kuulla silloisesta vapaaehtoisesta lapsettomuudestani niin tutuilta kuin myös melko tuntemattomilta. Kaikki nämä argumentit vapaaehtoista lapsettomuuttani kohtaan olivat aina enemmän tai vähemmän hämmentäviä, koska aikuisen ihmisen omaa elämää koskevien päätösten ei varsinaisesti pitäisi kuulua kenellekkään. Tässä äitimyyttigenressä yksi ehdottomista suosikeistani onkin: ”miten itsekästä on olla hankkimatta lapsia”.

Tämä ei ole niinkään paljon minulle itselleni hoettu myytti vaan lähinnä harvojen ja valittujen äiti-ihmisten argumentti vapaaehtoisesti lapsettomia naisia kohtaan. Lähtökohtaisesti itsekkyys mielletään aina jollain tapaa negatiiviseksi ominaisuudeksi ja toki, maailma olisi paljon parempi paikka jos ihmiset eivät olisi niin itsekeskeisiä ja omaa etuaan ajattelevia, sitä ei käy kieltäminen. Mutta ajattelen myös, että miksi ihminen ei voi olla sellaisissa asioissa itsekäs, joista ei koidu mitään harmia tai mielipahaa muille? Eikö ihminen ikään kuin voi valita mihin itsekkyyskorttinsa käyttää mikäli se ei vahingoita muita? Meillä ihmisillä on persoonallisuudesta ja temperamentista riippuen erilainen tarve omiin juttuihin ja siihen itsekkääseen puoleen elämästä. Uskallan kuitenkin väittää, että jossain muodossa meillä kaikilla on tarve tehdä joitain sellaisia valintoja ja päätöksiä elämässä, jotka ovat itsekkäitä. Ja tämähän on vain tervettä ja osoittaa myös tärkeää itsetuntemusta. Kuka minä olen ja mitkä asiat ovat minulle tärkeitä.

Itse sanoin pitkään monelle lapsettomuudestani utelevalle, että en ole valmis vaihtamaan matkustamista, sisustamista ja vapautta Reiman kurahaalareihin, jotka pitää ostaa 32 kertaa vuodessa, koska edelliset ovat jääneet pieniksi. Ja kyllä. Tiedän tämän olevan itsekäs argumentti, mutta mitä sitten? Jokaisella meistä on (tiettävästi) yksi elämä elettävänä. Ajattelin lapsettomana ja ajattelen edelleen, että voin hyvin olla itsekäs minulle tärkeissä asioissa niin kauan kuin se ei vahingoita ketään eikä tuota kenellekkään toiselle harmia. Ainoa ihminen, jolle tässä kyseisessä asiassa itsekkäänä oleminen olisi voinut aiheuttaa harmia, oli mieheni. Koska olimme asian kanssa täysin samoilla linjoilla en kertakaikkiaan voinut ymmärtää miten itsekkyyteni tässä asiassa on jälleen kerran keneltäkään pois tai miten se tekee minusta itsekkään kaikissa maailman asioissa?

Lapsen saaminen on opettanut epäitsekkyyttä, se on sanomattakin selvää. Mutta vaikka kuinka kiva olisi ottaa sädekehä pään päälle siitä, että nyt olen epäitsekäs äiti, joka elää ja hengittää vain äitiyttä, niin valitettavasti joudun tuottamaan tässä(kin) asiassa edelleen pettymyksen. Ensinnäkin lapsellani on kaksi vanhempaa, jotka molemmat ovat täysin tasa-arvoisia lapsen hoitamisessa. Ja meillä on ollut näin aivan aidosti ja oikeasti alusta asti. Lapsellani on ihana, osallistuva isä, joka on ottanut oman tonttinsa isänä täysin haltuun. Toisekseen lapsen saamisen jälkeen, uudesta roolistani huolimatta, minä olen silti minä. Minulla on edelleen omia kiinnostuksen kohteita ja eritoten asioita, joita haluan tehdä, jotta voin hyvin. Niiden vähemmän merkityksellisten asioiden edelle tyttäreni on mennyt heittämällä, se on selvä. Itselle merkityksellisten asioiden kanssa olen tehnyt kompromisseja ja karsinut määrää, mutta olenko luopunut täysin asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. En, enkä ole ajatellutkaan luopua. Miksi? Siksi, että jos minä voin hyvin, tyttäreni voi hyvin. Elämän laittaminen ”on hold” tilaan siksi aikaa, että lapseni kasvaa, kuulostaa minusta perin erikoiselta tavalta suhtautua elämään.

Aika monen äidin kuuleekin sanovan, että nyt kun lapset ovat kasvaneet vähän isommiksi, on minun vuoroni tehdä taas asioita, joita minä haluan tehdä. Tavallaan haluan nostaa hattua tälle ”urotyölle”, että joku on luopunut omista jutuistaan siinä määrin, että jossain vaiheessa tulee olo, että nyt olen antanut itsestäni niin paljon, että on minun vuoroni välillä saada. Osa minusta ei kuitenkaan halua vahvistaa juuri tämän tyyppistä äitimyyttiajattelua. Ja jotta ei nyt menisi puurot ja vellit sekaisin niin tarkennan. Jos joku haluaa omistautua full-out äitiydelle ja jättää omat kiinnostuksen kohteet ja elämän vähemmälle niin antaa palaa. Se mitä en halua vahvistaa on se, että tämä olisi jälleen kerran joku hyvän äitiyden mitta. ”Kuka pystyy eniten unohtamaan itsensä ja omat tarpeensa lasten saamisen myötä”-kilpailuun en aio ottaa osaa.

Yleensä tähän lapsettoman naisen itsekkyyskeskusteluun kuuluu myös täydentävä loppukysymys, kun on ensin saanut silmien pyörittelyä ja kulmien kohotusta osakseen siitä hirvittävästä itsekeskeisyyskuplasta, jossa lapsettomana elää. ”Oletko miettinyt, että kuka sinua hoitaa ja käy vanhainkodissa katsomassa jos sinulla ei ole lapsia?” Mitäpä tähän muuta vastaamaan kuin I rest my case.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s