Taimilan pientä pintaremonttia

FullSizeRender (6) (kopio) 2

Näin minulla on tapana ironisesti kutsua tätä meidän remonttityömaatamme. Toisinaan se on myös ”hell hole”, joka on vähän lähempänä totuutta kuin pieni pintaremontti. Kummin vaan, kaksi ja puoli vuotta sitten oli kyllä tiedossa, että töitä riittää, mutta sitä miten paljon, ei silloin osattu aavistaa.

Meillä on mieheni kanssa paljon kokemusta remontoinnista, mutta Taimilan ostoon asti tuo verbi sisälsi lähinnä tapetointia, maalaamista, laminaatin tai parketin laittoa ja kylpyhuoneen laatoittamista. Nykyään tuo verbi on laajentunut tarkoittamaan myös talon perustusten ja rappusten valua, lattian koolausten suoristamista, villoittamista ja salaojien tekoa. Olemme siis matkan varrella joutuneet omaksumaan vinon pinon uusia taitoja ja rakennusteknisiä asioita. Onneksi emme ole olleet asioiden äärellä täysin yksin, vaan osaavat naapurit, ystävät ja isäni ovat olleet suureksi avuksi.

Monet ystävämme ovat pitäneet meitä hulluina moneen kertaan tässä matkan varrella (ja pitävät edelleen, who am I kidding) enkä suoraan sanottuna ihan hirveästi ihmettele. Näin perusteelliseen remonttiin harva täyspäinen ihminen ryhtyy ja vielä harvempi asuu remontin keskellä, ja tekee vielä lapsen tämän kaiken ohessa. Nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella. Tai no, tämä on se mitä me itsellemme uskottelemme. Ja pakkohan se on ajatella lasin olevan puoliksi koko ajan täynnä, muuten tässä ei ole mitään järkeä.

FullSizeRender (5)

Kaiken tämän ”hell holen” keskellä nautin suunnattomasti siitä, että teemme kotia itsellemme ja teemme siitä myös täysin omannäköistämme. Miksi sitten emme ole rakentaneet täysin uutta (koska uuden olisimme tässä ajassa rakentaneet jo kahteen kertaan)? Ensimmäinen syy on minun rakkauteni vanhoihin taloihin ja niin kuin ystävämme totesi, Antin rakkaus minuun. Antti on meistä se uuden kivitalon asuja, joka on mukautunut minun haaveeseeni vanhasta talosta. Toinen tärkeä syy on sijainti. Olemme melkein Jyväskylän keskustassa, mutta silti tuntuu, että elämme maaseudun rauhassa omassa kuplassamme aivan mahtavien naapuriemme kanssa. Ja tämä on kolmas syy: naapurit, joista emme tosin olleet tietoisia Taimilaa ostaessamme. Näihin mahtaviin naapureihimme palaan ihan omassa kirjoituksessa.

FullSizeRender (3) (kopio)

Taimilan pieni pintaremontti on edennyt kellarikerroksesta yläkerran lastenhuoneen kautta kuistin rakentamiseen ja siitä edelleen eteiseen. Kerrottavaa remontin eri vaiheista siis riittää. Ennen kuin palaan lastenhuoneen remonttia käsittelevän kirjoituksen pariin, käydään repimässä Antin kanssa eteisen paneelikatto irti ja samalla suunnittelen kuistin sisustamista. Ihanaa heinäkuun viimeistä viikkoa!

 

2 kommenttia artikkeliin ”Taimilan pientä pintaremonttia

  1. Pienestä pintaremontista ei kuvista päätellen todellakaan voi puhua, huh huh. Miten olette päätyneet noin isoon remonttiin? Isot tsempit!

    Tykkää

    • No siihen onkin vähän vaikeampi lyhyesti vastata 😀 Sanotaanko näin, että etsittiin kyllä rintamamiestaloa, joka saisi olla täysin remontoitavassa kunnossa, mutta tilanne niin sanotusti eskaloitui ja yksi asia johti toiseen. Ehkä oleellisin nimittäjä oli perustusten valu, joka räjäytti tämän remontin eri asteelle 😀 Kiitos tsempeistä, nyt jo toivottavasti pahin takana! 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s