Moni ystävä ja tuttu on kysellyt, että mitä Taimilan Liikuntatohtori tekee bloggaamisen lisäksi. Ja tässä on nyt yksi vastaus kysymykseen. Valmennan kahta huikeaa tanssijan alkua viikoittain. Kummankin kanssa treenataan tekniikkaa, voimaa ja liikkuvuutta ja lisäksi koreografioin molemmille soolokoreografiat performing arts IKM-kisoihin. Kilpailuissa pärjääminen on kuitenkin tämän valmennuksen toissijainen päämäärä, ykköstavoite on kehittää omia ominaisuuksia ja taitoja niin pitkälle kuin mahdollista.
Ompun kanssa aloitettiin hyppytreenillä Laajavuoressa. Omppu on etureisiponnistaja ja meidän tavoite on saada aktivoitua takaketjua myös mukaan, jotta hypyt nousee korkeammalle ja siten moni vaikeampi hyppy tulee mahdolliseksi. Samalla treenataan myös kimmoisuutta. Hyppyjen treenaaminen on siitä ”helppoa”, että hyppimään oppii vain hyppimällä. Kokemus on myös osoittanut, että ”outside the box”-ajattelu auttaa melkein lajissa kuin lajissa. Tanssin kohdalla se tarkoittaa sitä, että pelkkä lajinomainen harjoittelu kannattaa unohtaa ja laajentaa ajatusta treenaamisesta uusille urille. Itselläni hyppytausta on pituushypyssä ja moni hyppyharjoitus, jota teetän myös tanssin puolella, on suoraan hyppylajien urheilijoiden fysiikkatreeniä.
Hyppyjen ponnistuksessa tanssin kannalta oleellista on reiden ja pakaran lisäksi nilkan ja päkiän käyttö. Paljain jaloin ponnistaminen eroaa paljon kengillä tehtävästä ponnistuksesta koska kannan kautta rullausta ei voida käyttää. Kannan rullauksen tilalla pitääkin osata ottaa energia lattian kautta pliétä ja päkiää hyödyntäen. Moni oppilaani on joskus kuullut suustani huudon ”käytä lattiaa” ja tätä se juuri tarkoittaa.
Ompun kanssa hyppytreenissä hyödynnettiin pehmeää maastoalustaa sekä ylä- ja alamäkeä. Ensimmäinen hyppytreeni muodostui tasajalkahypyistä vaihdellen ponnistusta ylös ja eteen sekä yhden jalan kinkoista ylämäkeen. Rappusissa harjoiteltiin pakaran aktivoimista ponnistusvaiheessa. Eikö muuten ollutkin mielettömät treenimaisemat? Mäkihyppääjien harjoitusmäessä on melkoinen alastulo!
Minessa on valmennettavistani nuorempi ja hänen kanssaan aloitettiin lattian käytöstä niin harjauksessa kuin pliessä. Linjattiin myös lonkkia ja aukikiertoa oman kehon liikkuvuus huomioiden. Liian usein baletin tekniikassa näkee valitettavasti väkisin auki kierrettyjä jalkoja ja väärin opittuja, lattiaa hyödyntämättömiä plieitä ja tenduita. Oleellista kaikessa tekniikassa on, että se tehdään paitsi ekologisesti oma keho huomioiden, mutta myös niin, että tekemisessä on joku punainen lanka; miksi tehdään niin kuin tehdään.
Tästä se syksy taas alkaa treenien pikku hiljaa ilmestyttyä takaisin omaan kalenteriin. Koulujen alkuunkaan ei ole enää kuin vajaa pari viikkoa aikaa, kesä menee joka vuosi aina vain nopeammin. Mutta en valita. Syksy on mun lempparivuodenaika; siinä tuoksuu aina uusi alku ja jännät uudet jutut. Tänä vuonna kirjaimellisesti 🙂
Mikäli kiinnostuit tanssivalmennuksesta, ota yhteyttä taimilanliikuntatohtori@gmail.com. Varsinaisia valmennettavia en ota tällä hetkellä enempää, mutta satunnaiset yksityistunnit ovat aina mahdollisia.