Remontin kuormittavin vaihe alkoi kun kauha iskeytyi maahan 23.6.2015. Meidän oli tarkoitus kaivaa kellariin huonekorkeutta anturaan asti ja samalla tehdä salaojat, mutta loppujen lopuksi teimme vähän enemmän. Tässä vaiheessa projektia ystävämme Pekka oli tekemässä remonttia kanssamme todella isolla roolilla. Muistan vieläkin kun yksi talon sivu oli kaivettu auki ja sisällä kaivaminen aloitettu Pekan huutaessa Antille: ”Nyt on sekä hyviä että huonoja uutisia. Huono uutinen on se, että talossa ei ole  anturaa ollenkaan. Hyvä uutinen on se, että nyt voidaan tehdä ihan niin paljon huonekorkeutta kuin haluatte”. Talo on rakennettu 1948 ja se on tehty niistä materiaaleista, joita silloin oli saatavilla. Perustuksista päätellen betonia ei ollut käytössä ihan hirveästi.

Vaihtoehtoja oli tasan kaksi. Laittaa kaikki hiljaa takaisin paikalleen ja toivoa, että talo pysyy pystyssä niin kuin tähänkin asti tai tehdä talolle kunnon perustukset ja nukkua yöt hyvillä mielin. Valitsimme jälkimmäisen. Se tarkoitti työmäärän kasvamista eksponentiaalisesti. Suomeksi sanottuna työmäärä räjähti käsiin. Jokainen anturamuotti tehtiin vanerista yksitellen ja sen jälkeen betoni pyöritettiin myllyssä ja kaadettiin muottiin. Muotit tehtiin pienissä osissa sortumavaaran takia. Talosta oli pitkään aluksi vain yksi sivu kaivettu auki juuri tästä syystä.

Jos jotain positiivista asiasta hakee niin työvaihe oli toistettavuutensa kannalta helppo; kaiva, tee muotti, tee pohjat ja vala, toista. Työtunteja meni tähän työvaiheeseen niin paljon, että näin jälkikäteen ne olisi pitänyt kirjata ylös, jotta aika ei liikaa kultaa muistoja. Tämä työvaihe tuntui siltä, että se ei lopu ikinä. Siinä vaiheessa kun yhden ensimmäisen kokonaisen seinän perustukset oli tehty, juhlimme älyttömästi. Jotain konkreettista ja valmista oli ensimmäisen kerran nähtävissä, vaikka se jäisikin maan alle piiloon. Ja tämä oli tässä työvaiheessa masentavinta. Vaihe, jolloin joku tekemämme työ jäisi näkyviin, tuntui olevan kaukana tulevaisuudessa. Alla olevassa kuvassa on tykkihuoneemme, jota tuolloin kutsuttiin vielä nimellä ”mancave”. Viimeistään pintaremonttivaiheessa Antille selvisi huoneen funktion koko totuus.

Talomme näytti tältä niin kauan, että useat ohikulkijat pysähtyivät ihmettelemään, että miten kauan meiltä oikein menee salaojien tekemiseen. No, perustusten valaminen valmiiseen taloon on ehkä vähän harvinaisempi työvaihe eli en ihmettele, vaikka remontti näytti ohikulkijan silmin vain salaojaremontille. Tämä remontin vaihe sai vielä yhden vivahteen lisää kun Tilda syntyi aikalailla näihin maisemiin syyskuussa. Se onkin sitten jo ihan oma tarinansa, jota ei tarvitse pitkään odottaa.