Olen viihtynyt luonnossa niin kauan kuin muistan, mutta tietoisen halun päästä luontoon tunnistin vasta noin neljä vuotta sitten. Metsässä ja luonnossa liikkuessa huomasin itsessäni rauhan ja rentouden; ihan uudenlaisen fiiliksen, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Tunnistin tämän fiiliksen Laajavuoren metsissä vuosien aikana monesti samoiltuani ja lenkkeiltyäni. Tästä inspiroituneena varasin meille jouluaattona 2013 ensimmäisen vaellusmatkan Chamonix’n kylään Ranskaan. Tässä kohtaa relevantti kysymys on, että eikö Karhunkierroksesta olisi voinut vaellusharrastusta aloittaa?

Olisi todellakin voinut, mutta syy siihen miksi lähdimme vaeltamaan Karhunkierroksen sijasta Ranskaan löytyy tuosta toisesta puoliskosta. Antti ei varsinaisesti ole telttamajoittujan tai ”majalta majalle”-vaeltajan prototyyppi tai edes vaeltajan prototyyppi, ja mikäli tämän reissun halusin hänen kanssaan tehdä, matkakohteen valinnassa oli otettava huomioon elämää suurempi muuttuja, golf. Chamonix’n golfkenttä täyttää vaativan golfarin kentälle asettamat kriteerit ja lisäksi Chamonix’n vaellusreitit täyttävät tämän samaisen golfarin vaeltamiselle asettamat kriteerit: siellä pääsee metsän sijasta kaikilla vaelluksilla ihailemaan mielettömiä maisemia Mont Blancin juurella.

Nyt neljä vuotta myöhemmin päädyimme jälleen samaan Chamonix’n kylään, koska ensisijaisesti halusimme tälle reissulle yhdessä. Lomiemme luonne on viimeisten vuosien saatossa muuttunut paljon. Vannoutuneina rantalomailijoina olemme vaihtaneet lähestulkoon kokonaan lomamoodimme rantojen sijasta aktiiviseen tekemiseen. Antille aktiviteetti tarkoittaa golflomaa, minulle vaellus- tai sukelluslomaa. Tosin myönnettäköön, että rantalomailijamoodin löysin jälleen itsestäni Malediivien reissullamme, jossa sukeltaminen jäi rannalla kirjan kanssa löhöämiselle kakkoseksi. Reissusta on jo kolme vuotta aikaa, mutta se on ehkä sellainen kohde, josta haluan jälkikäteenkin kirjoittaa. Mistään muualta reissusta kotiin palatessa en ole nimittäin itkua vääntäen noussut vastentahtoisesti lentokoneeseen.

Chamonix’n matkan varasin YouTravelin kautta ja otimme myös vaelluspaketin jotta Antti voi hyvillä mielin mennä golfaamaan niin monena päivänä kuin haluaa tietäen, että en ole vaeltelemassa yksin. Ja tämä toimi hyvin. Kartta ei varsinaisesti ole paras ystäväni vieläkään, niinpä vaeltaminen yksin reiteillä, joissa vääriä tienhaaroja on liian monta, hirvittää jo ajatuksen tasolla. Porukassa vaeltaminen silloin kun Antti oli golfaamassa oli oikein hyvä (ja ainoa) vaihtoehto. Vaellukset menivät pääsääntöisesti 2100-2700m maksimikorkeudessa ja nousua päivään tuli enimmillään reilu kilometri. Eli oikein maltillinen nousumäärä noin seitsemän tunnin vaelluksille.

Maisemat kaikkialla Chamonix’n ympäristössä ovat henkeä salpaavat. Mihin tahansa lähdet vaeltamaan, maisemat ovat kuin elokuvan kulisseista. Juuri maisemat, välillä vähän vaativat nousut ja laskut, taas ne maisemat ja se positiivinen rasituksen tunne jaloissa ovat niitä asioita, joihin olen vaeltamisessa jäänyt koukkuun. Luonnossa liikkuminen on minulle tällä hetkellä elinehto ja sitä se näyttäisi olevan monelle muullekin myös tutkimusten valossa. Metsässä samoilulla on tutkitusti positiivisia vaikutuksia stressiin ja sitä kautta mielialaan. Ja ajatelkaa, metsän vaikutukset näkyvät kehossamme jo viidessätoistaminuutissa. Metsässä hengailu pitäisi siis olla osa jokaisen suomalaisen arkea.

Vaeltaminen on saanut minussa aikaan myös sen, että isompien huippujen huiputtaminen on alkanut todenteolla kiinnostaa. Ensi kesänä on tarkoitus huiputtaa Mont Blanc ja jatkaa siitä kohti Euroopan muita huippuja. Katsotaan josko matkan varrelle osuisi tulevaisuudessa joku vähän korkeampikin huippu.