Lastenhuone sijaitsee yläkerrassa yhdessä meidän makuuhuoneemme kanssa ja alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus oli edetä remontissa kellarista ylöspäin. Lastenhuoneen vuoro olisi siis tämän suunnitelman mukaan ollut noin kahden vuoden päästä tytsyn ollessa melkein neljävuotias. Ennen lapsen syntymää tuntui kauhean hyvältä ajatukselta, että hän nukkuu meidän huoneessa niin kauan kunnes hänen huoneensa on valmis. Tämä ei kuitenkaan toiminut meillä käytännössä ollenkaan. Minä, herkkäunisuuden mestari, siirsin Tillin pinnasängyn meidän makuuhuoneemme ulkopuolelle pieneen syvennykseen jo hänen ollessaan kolme kuukautta ja totesin Antille, että heti kun mahdollista, hänelle remontoidaan oma huone. Vappuna 2016 päätettiin irroittaa aikaa kuisti- ja kellaririntamalta, ja elokuun alussa melkein yksivuotias Tilli nukkui ensimmäisen yönsä omassa huoneessa.

Remontti alkoi kaiken vanhan purkamisella. Meillä on vala vannottuna, että kaikista huoneista otamme ennen- ja jälkeen-kuvat, mutta tämä ei ole ensimmäinen huone, jonka kohdalla se on unohtunut. Ennen-kuvat kyllä löytyvät, mutta ne on otettu silloin kun kaikki tavarat on huoneesta jo viety pois ja itseasiassa valkoinen palakattokin on jo ehditty purkaa pois. Huoneessa oli tavaraa kattoon asti (se oli meidän kodin ”musta aukko”, joka tarvittaessa imi kaiken) ja siitä tilanteesta olisi ollut mahtavaa saada arkistokuvaa. No, mutta tältä siellä siis näytti kun huonetta alettiin purkamaan:

Vanha lautalattia oli toiveena säästää, mutta sen vinoudesta johtuen se päätettiin suoristaa ja siksi laudat otettiin pois. Pontit oli lyöty nauloilla niin huonoon kuntoon, että entisöijä-minä luovutti niiden edessä, vaikka päätös uuden lattian tekemisestä kirpaisikin. Lattian uusiminen tuli meille puskista ja siksi sen kanssa tarvittiin vähän luovuutta. Tillin huone tehtiin muutenkin olemattomalla budjetilla, koska se oli kaiken muun remontin keskellä sivujuonne ja rahaa siihen ei ollut tässä vaiheessa varattu.

Huoneen remontti aloitettiin katon purkamisella, josta tuli ruhtinaalliset 77 säkkiä purua. Katto avattiin auki ylös harjaan asti, jotta saatiin kattotuolit näkyviin. Näin saatiin suhteellisen pieneen huoneeseen lisää kuutioita ja sitä kautta avaruutta lisää. Katon jälkeen suoristettiin lattiavasat ja lyötiin kakkosenelonen lattiaksi. Kyllä, luit oikein. Eikä muuten tullut yhtään hullumpi. Tämä oli edullinen ja helppo vaihtoehto. Antti kittasi lattiapuiden välit, jotta purupöly ei pääse nousemaan raoista ylös. Tämän jälkeen lattia maalattiin valkoiseksi.

Apukäsiä Tillin huoneen remontissa oli useita, ilman heitä remontti ei olisi ollut valmis kolmessa kuukaudessa. Siinä vaiheessa kun päästiin remontissa pintavaiheeseen pallottelin tapetin, maalin ja paneelin välillä. Lopulta päädyin paneeliin ja tapettiin. Tapetoin huoneen seinät muuria lukuun ottamatta hempeän vaaleanpunaisella vintage-tapetilla, vaikka ennen lapsen syntymää olin sitä mieltä, että hänelle ei tule mitään vaaleanpunaista, ei päälle eikä huoneeseen, mutta kuinkas kävikään. Ikkunaseinälle laitettiin samaa paneelia kuin katossa.

Lastenhuone on alunperin ollut vanha keittiö silloin kun talossa on ollut kaksi asuntoa ja siksi huoneessa on iso muuri. Muurin tasoitin, maalasin ja koristelin perhosilla, jotka ainakin toistaiseksi ovat saaneet olla paikallaan. Toiselle vinttiseinälle tehtiin oviaukko valmiiksi, jonne tehdään Tillille jossain vaiheessa leikkihuone. Tosiasiassa tästä taitaa tulla äidin leikkihuone, jonne haaveilen tekeväni Barbie-maailman, johon saan kaikki lapsuuden Barbieni esille ja leikkivalmiuteen.

Sisustuksessa on vielä tekemistä, mutta nyt kun ”tilanne” on niin sanotusti päällä useammalla remonttirintamalla, en ole pystynyt täysillä keskittymään sisustukseen oikeastaan missään talomme jo remontoiduista huoneista. Olen sisustanut aika hetkessä eläen ja pikku hiljaa täydennellen. Lopullisen sisustuksen aika tulee myöhemmin kun aikaa ja energiaa vapautuu hitaasti valmistuvasta remontista. Samoin kuin Tillin huoneen patterin, joka on edelleen laittamatta. Meillä pidetään peukkuja taas leudolle talvelle… Joka päivä yllätyn Taimilassa siitä miten siedän sittenkin keskeneräisyyttä ja vielä aika isossa mittakaavassa. Tätä kai se rintamamiestalossa asuminen parhaimmilaan ja pahimmillaan on.