Olimme varautuneet vanhan rintamamiestalon remontissa kosteuden, homeen ja muunlaisten kasvustojen löytymiseen, mutta emme siihen, että remontissa talostamme löytyisi uusi huone. Huone löydettiin kellariremontin yhteydessä ja täytyy sanoa, että alun järkytyksen jälkeen, tuo on ollut tämän talon paras löydös tähän mennessä.

Kun ostimme talon, meille kerrottiin, että talon yksi kulma lepää kallion päällä ja siitä syystä pohjapiirrokseen nähden yhdestä kulmasta puuttuu huone. Kellarin purkamisen yhteydessä huomasimme seinävalussa kaksi lautaa pystyssä, joka näytti siltä niin kuin siihen joskus olisi tehty aukko ovea varten. Uteliaisuus voitti ja piikkasimme seinän auki. Näky oli tämä:

Maata, ei kalliota vaan maata. Maata kattoon asti. Liekö raha loppunut aikoinaan kesken tai sitten huone on vaan jostakin muusta syystä jätetty tekemättä. Alkujärkytyksen jälkeen seurasi innostus lisähuoneesta, joka vaihtui pian ahdistukseen siitä, että millä ihmeellä me tyhjennämme kaiken maan huoneesta pois. Aloitimme ennakkoluulottomasti hartiapankilla, mutta totesimme, että maa-aineksen määrä ei suinkaan vähene vaan lisääntyy. Joka kerran kun lapion löi vuosikymmenten saatossa tiivistyneeseen maa-ainekseen, sen tilavuus kolminkertaistui. Päädyimme lopulta tilaamaan imuauton, joka tuli järkyttävän kalliiksi, mutta säästi ehkä yhden avioliiton ja kahden ihmisen mielenterveyden.

Imuautolla huoneesta saatiin iso osa maata pois, mutta mitä lähemmäs lattiatasoa tultiin, sitä enemmän alkoi maan seassa olla niin isoja kiviä (joita muuten tällä meidän tontilla on riittänyt), että imuauton letku oli jatkuvasti tukossa. Loppu kaivettiin hartiapankilla itse ja talkooväen avustuksella. Lopulta huone saatiin kaivettua samaan tasoon muun kellarin kanssa ja sisäseinien perustusten valu voitiin aloittaa.

Siinä vaiheessa kun Antti alkoi valamaan sisäseinille perustuksia, motivaatio siihen hommaan oli täysi nolla. Ulkoseinien kanssa joutui jo melkoisesti tsemppaamaan, mutta sisäseinien anturat vaativat kyllä vielä ihan eri luokan voimavarojen tyhjennyksen. Tiedättekö kun teette jotain melko epämiellyttävää hommaa, joka jatkuu ja jatkuu vielä senkin jälkeen kun olet jo pariin kertaan toivonut, että tämä olisi tässä. Juuri se, mutta potenssiin sata. Olemme moneen kertaan ääneen sanoneet, että jos joku olisi kertonut ennen ensimmäistä kauhan iskua maahan, mitä on tulossa, emme olisi tähän koskaan ryhtyneet. Emme edes tämän yhden ylimääräisen huoneen tähden.

Huonetta kutsuttiin vain vähän aikaa ylimääräiseksi huoneeksi, koska luonnollisesti hyvin pian alkoi keskustelu sen tulevasta tehtävästä yhtenä Taimilan huoneista. Minä näin sen potentiaalin treenihuoneena, Antti taas haaveili leffahuoneestaan (lue mancavestaan) siihen. Huone olisi kuitenkin ollut isolle sohvalle liian pieni, joten oli luontevaa, että leffan katselutila tuli viereiseen isoon ja avaraan tilaan. Huoneeseen ei myöskään voinut tehdä ikkunaa rakennusoikeuden nitistessä liitoksistaan. Päätös treenihuoneen tekemisestä oli helppo. Näin treenihuoneen valmiina alusta asti parketin ja peilinkiilto silmissäni, mutta muistan miten se konkretisoitui kun kellariin oli saatu valettua lattia; noin 14 kuukautta kauhan iskeytymisen jälkeen. Voi taivas sitä iloa valetusta lattiasta. Kuinka onnelliseksi voi ihminen tulla betonilattiasta?

Lattiavalun jälkeen näkyviin jääviä pintoja alkoi tulla valmiiksi tämän tästä ja se jos mikä antoi energiaa. Reilun vuoden maapohjalla kävelyn jälkeen betonilattia tuntui siltä, että siihen olisi voinut tuoda huonekalut päälle ja asetella sisustustyynyt peittoineen asemiin. Tämä harha kellarin nopeasta valmistumisesta sai aikaan myös sen, että tammikuussa 2017 meillä oli ensimmäisen kerran jonkinlainen deadline olemassa ja se oli kellarin valmistuminen toukokuussa. Tammikuussahan se tuntui siltä, että johan nyt viidessä kuukaudessa tekee kaksi kellaria valmiiksi. Toukokuussa olimme vähän eri mieltä. Toukokuussa halusin juhlistaa maisterin papereitani ja Taimilan kellarin vihkiminen virallisesti käyttöön menisi helposti siinä samalla. Antti kiitti mua tästä näppärästä ideasta vielä monta kertaa matkan varrella.

Remontin aikana uuden huoneen löytäminen ei ole ehkä ihan tavanomaisin löydös. Haluaisin historiahulluna tietää, miksi huone on aikoinaan jätetty tekemättä. Naapurimme talo on tehty samalla pohjalla ja heiltä huone löytyy. Onko kyseessä vain rahan tai rakennusmateriaalin loppuminen kesken vai kenties jokin muu syy. Mistä kalliotarina on saanut alkunsa? Näihin kysymyksiin tuskin koskaan saan vastausta.

Uusi huone on ottanut roolinsa hyvin omakseen ja siitä on tullut minulle meidän talon tärkein huone.; käytän huonetta päivittäin. Melko paradoksaalisesti huone symboloi minulle rauhaa ja voimaa. Vielä vuosi sitten se tuotti lähinnä epätoivoa, uupumusta toivottoman työmäärän edessä ja tuhansia työtunteja. En usko, että kukaan kellarityömaallamme vieraillut uskoi projektin valmistumiseen ikinä, emme tainneet aina uskoa itsekään. Joka kerta kellariin mennessäni mietinkin, että hitto tämä tuli tehtyä (ison kaverijoukon avustamana!). Mutta jatketaan koko kellarin remontista vielä myöhemmin. Nyt matolle ja aamujooga ❤