Omaan saunaan! – Taimilan saunaremontti on valmis Osa II

Lähtölaskenta omaan saunaan alkoi marrraskuusta 2016 kun pesuhuoneessa olevat väliseinät ja notkollaan oleva katto oli saatu purettua. Oli mieletön tunne tajuta, että nyt ei olisi enää mitään purettavaa, ainoastaan uusia, pysyviä rakenteita ja valmista pintaa. Ja lopulta väistämätön olisi edessä; Taimilan saunassa heitettäisiin ensimmäiset löylyt.

Saunaa suunnitellessamme listasimme asioita, joita saunalta halusimme. Antti on meistä se vähemmän saunaihminen, minä sitten hänenkin edestään. Meille oli itsestään selvää, että saunaan tulee levämmät lauteet, joilla pystyy kunnolla röhnöttämään. Lisäksi tumma värimaailma oli sellainen, johon edellisen kotimme saunassa ihastuimme. Saunasta tuli alkuperäistä isompi koska väliseinä siirtyi noin 30cm suihkuhuoneen puolelle. Tämä asetti haasteita kiuasta valitessa. Emme olleet tajunneet eristää muuria ja se yhdessä ikkunan ja oven kanssa lisäsi saunan kuutiomäärää melkoisesti. Onneksi Harvialta lopulta löytyi tornimallinen lauteisiin upotettava malli, jossa riittää hyvin potkua saunan lämmittämiseen.

FullSizeRender (12) (kopio) 5

Antti teki saunan pääosin yhdessä isäni kanssa. Remonttityömaalla pyöri myös naapurin Juha ja vakiokalustoapuri veljeni Sakari. Lauteet tehtiin koivulankusta ja käsittelin ne Supi Saunavahalla tummaksi. Seinäpaneeli on lämpökäsiteltyä haapaa, jonka myös käsittelin samalla vahalla. Seinäpaneeli oli alkuperäiseltä väriltään ruskeaa, joten lauteiden ja seinäpintojen lopputulos vahauksen jälkeen ei ole täysin saman värinen. Tämä tuo kivaa elävyyttä isoon saunaan. Muuriseinä laatoitettiin tiililadonnalla isommalla saumavälillä, jolloin seinästä saatiin sen näköinen kuin se olisi siihen muurattu. Tätä seinää katselen tyytyväisenä joka kerta saunassa istuessani.

FullSizeRender (12) (kopio) 2

FullSizeRender (12) (kopio) 4

FullSizeRender (12)

FullSizeRender (11) (kopio) 12

Lattiaan valikoitui lopulta marokkolaishenkiset betonilaatat, joissa on 18 erilaista kuvioitua laattaa. Alunperin ostin pesuhuoneeseen 10×10 eläväpintaiset laatat, mutta nämä eivät päätyneet koskaan lattiaan asti, ja hyvä niin. Olen supertyytyväinen laattoihin, jotka lattiaan lopulta laitettiin. Paitsi, että laatat miellyttävät silmääni, ne ovat mukavat myös jalan alla. Taaperon kanssa saunoessa on melkoinen helpotus, että laatat eivät ole märkänä liukkaat. Seiniin laitettiin hyvin yksinkertaista isoa valkoista laattaa ja suihkujen taakse tiililadonnalla pienempää laattaa.

FullSizeRender (12) (kopio) 3

FullSizeRender (11) (kopio) 9

FullSizeRender (11) (kopio) 10

Pesuhuoneen yhteyteen tehtiin myös wc, jota siellä ei aikaisemmin ollut. Saunan ja wc:n upeat ovet teki naapurimme Juha. Nämä ovet tuovat juuri sitä rosoisuutta, jota pesuhuoneseen halusin. Ovet on tehty noin 100 vuotta vanhoista laudoista, jotka ovat olleet aitan ulkoseinässä sään armoilla. Aika näyttää miten hyvin ne pärjäävät pesuhuoneen kosteudessa ja saunan lämmössä.

FullSizeRender (11) (kopio) 6

FullSizeRender (11) (kopio) 8

Saunan lämmöstä tuli haaveiltua muutamaan kertaan remontin aikana. Herkuttelin kymmeniä kertoja ajatuksella sunnuntaiaamun lenkistä ja sen jälkeisestä hitaasta ja rauhallisesta saunasta. Nyt kun se on todellisuutta, nipistän itseäni joka kerta niin tehdessäni. Edelleen, yli kolme kuukautta saunan valmistumisen jälkeen, käy välillä niin, että unohdan mahdollisuuteni mennä saunaan ja huomaan vasta suihkussa käytyäni, että ai niin, olisinhan voinut mennä saunaankin. Kahdessa ja puolessa vuodessa ehti mukautua ajatukseen, että meillä ei ole saunaa. Tänään ajatus on kuitenkin saunan suhteen kirkas enkä aio missata starttia uuteen viikkoon. Taimilan saunan löylyt tekee sen parhaiten!

FullSizeRender (11) (kopio) 7

FullSizeRender (11) (kopio) 11

2 kommenttia artikkeliin ”Omaan saunaan! – Taimilan saunaremontti on valmis Osa II

  1. Heei! Mistä nuo marokkohenkiset lattialaatat on hankittu? Keväällä alkaisi kylpyhuone/saunaremontti -53 vuoden talossa ja olen haaveillut tuollaisista laatoista. Kuviasi näyttämällä sain jopa paremman puoliskonkin ehkä jopa suostumaan tuon tyylisiin laattoihin vaikka aikasemmin on ollut ehdoton ei!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s