Taimilan ensimmäiset puutarhajuhlat

FullSizeRender (12) (kopio) 2

Tämän kirjoituksen voisi nimetä myös behind the scenes-nimellä sillä erotuksella, että ei ole mitään kulissia vaan tämä piha on kaiken kansan nähtävillä ihan koko ajan. Talomme ohi ajavista sunnuntaiajeluista voisi päätellä, että tätä seikkaa on myös hyödynnetty. Kotipaikkakunnallani on talo, jonka jouluvaloilotulitusta käydään jouluisin aina katsomassa. Minulla on sellainen tuntuma, että Taimila menee tuohon samaan nähtävyyskategoriaan remontin ja pihan järkyttävyydessä.

Remontin järkyttävyyttä on montaa eri tasoa. Itselleni pihan tekeminen on ahdistavuudessaan lähes samalla viivalla kellarin remontin kanssa. Paljon enempää oman mukavuusalueen ulkopuolella en voisi olla. Pihan suunnittelu, tekeminen ja lopulta ylläpitäminen vaativat meiltä molemmilta sellaista ”outside the box”-ajattelua, että lukion matematiikan tunnilla on edellisen kerran omalta osaltani vaadittu samankaltaista pinnistelyä. Asennoidun yleensä aika lailla kaikkiin asioihin niin, että se mitä en osaa, sen opettelen. Pihasuunnittelun ja pihan tekemisen edessä olen joutunut myöntämään tappioni. Paitsi, että pihan tekemiseen tarvitaan ison koneen voimaa eikä naista ja lapiota, niin pihan työvaiheista pitää myös ymmärtää jotain. Onneksi älysimme ottaa pihasuunnitelman alan ammattilaiselta, minkä myötä yöunet saatiin palautettua pitkäksi aikaa. Yöunet menetettiin uudestaan alkukesästä kun tuli pihasuunnitelman toteutuksen aika.

Eniten pihan tekemisessä stressasivat työvaiheet, jotka eivät olleet meille kummallekaan selvillä. Varsinaisesti tekemätön työ ei juurikaan ahdista silloin kun tiedän mistä sen tekeminen on kiinni. Minun stressimittarini nousee huippuunsa silloin kun en tiedä, mitkä työvaiheet minulla on edessäni. Tässä kohtaa voimme ottaa käsipeilin käteen; emme ottaneet tarpeeksi hyvin selville, mitkä työvaiheista voimme oikeasti tehdä itse ja mihin tarvitaan ammattilaista. Enimmäkseen tästä syystä piha näyttää juuri nyt edelleen tältä:

FullSizeRender (12) (kopio)

Remontin keskeneräisyys sekä sisällä että pihalla tuo kahden ihmisen sietokykyyn melkoisen vitutuselementin. Pihan remonttia olisi paljon helpompi kestää jos sisäpuolella ei olisi niin moni rintama kesken. Ja päinvastoin. Olin jo ehtinyt elää sitä todellisuutta mielessäni, että meillä on pihajuhlat syyskuussa. Vaikka tässä remontissa, niin kuin remonteissa yleensäkin, on joutunut mukautumaan uusiin aikatauluihin, pihan suhteen olin elänyt vahvasti siinä uskossa, että nyt se kyllä tehdään edes johonkin kuosiin. Mullan levityksen ja nurmen istutuksen pystymme varmaan tekemään vielä tänä syksynä, mutta kaikki muut istutukset jäävät ensi kevääseen. Eli joo, tuleehan se johonkin kuosiin, mutta ei siihen, jossa on terassi, puutarhakalusteet ja pehmeä ruohikko paljaan jalan alla. Ajatukset on siis pihan osalta siirrettävä suosiolla ensi kesään, kohti Taimilan ensimmäisiä puutarhajuhlia.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s