Taimilan alkuperäinen rappukuilu käyttöön 30-vuoden jälkeen

Alkuperäisessä Taimilassa oli kaksi asuntoa; isompi alakerran asunto ja pienempi yläkerran asunto, jonne raput lähtivät heti ulko-ovelta. 1980-luvun lopulla talo on muutettu yhden perheen taloksi ja keskelle olohuonetta on tehty mäntyportaat, jolloin yläkertaan menevät raput on otettu pois käytöstä. Meidän muuttaessamme Taimilaan aloimme heti miettiä, mitä keskellä olohuonetta oleville rapuille voisi tehdä. Onneksi saimme naapurilta hyvän esimerkin vanhan rappukuilun käyttöön otosta ja aloimme pohtia, miten se onnistuisi myös Taimilassa.

IMG_3811

Yllä olevassa kuvassa näkyy molemmat sisäänkäynnit siinä vaiheessa kun kuisti on jo ympäriltä purettu pois. Suoraan tuon ruskean oven takana on portaat yläkertaan ja sitä rappukuilua päätimme käyttää uusissa yläkerran portaissa. Mahtavaa olisi ollut säilyttää vanhat raput sellaisenaan, mutta se olisi tarkoittanut, että raput olisivat lähteneet jo kuistilta ja meidän toiveena oli, että ne saataisiin jotenkin kääntymään aulaan. Tämä mahdollistui niin, että rapun etenemää muutettiin ja raput muutettiin lähteväksi yhtä askelmaa ylempää. Ihan pelkällä ruutupaperilla tätä laskelmaa ei onneksi tarvinnut tehdä vaan apuja tuli isäni puualan tehtaalta.

Rappukuilusta alimmat raput purettiin pois jo silloin kun uutta kuistia alettiin rakentamaan. Rappukuilu toimi hyvänä säilytyspaikkana kuistin rakennusprojektin aikana niin kuin kuvasta voi päätellä. Uusien rappujen rakennusprojekti nytkähti kunnolla eteenpäin vasta kun kuisti oli saatu valmiiksi ja rappujen etenemät saatu laskettua, ja voitiin olla varmoja, että raput todella mahtuvat kääntymään aulan puolelle.

IMG_1511

FullSizeRender (14)

FullSizeRender (14) (kopio) 2

Tässä(kin) projektissa kiitos kuuluu veljelleni Sakarille, joka oli Anttia jeesaamassa vanhojen rappusten purkamisen ja uusien rakentamisen kanssa. Sakari myös kunnostautui seinän puhkojana ja hänen jäljiltään meillä oli aukko valmiina uusia rappusia varten.

IMG_5605

FullSizeRender (14) (kopio)

Nyt kun uudet raput ovat olleet pari kuukautta käytössä, voin todeta, että yläkerran uusien rappujen sijoittuminen aulaan on käytännöllisyydeltään aivan huippu. Yläkertaan päästäkseen ei tarvitse kävellä ulko-ovelta koko keskikerroksen läpi ja korkea rappukuilu yhdellä Taimilan vanhalla ikkunalla varustettuna on myös helmi. Tällä hetkellä keräämme energiaa vanhojen rappujen purkamista varten, koska se duuni tietää myös yläkerran keskimmäisen huoneen lattiaremonttia. Lattia pitää suoristaa ja mäntyraput kantavine rakenteineen purkaa niin, että lattia ei lähde alta tai tule seuraavassa kerroksessa niskaan.

Pinnat on uudesta rappukuilusta vielä tekemättä ja keskeneräisyys sillä rintamalla kestää vielä tovin. Ennen sitä tehdään kellariin menevän rappukuilun pinnat, aula ja keskikerroksen vessa. Onneksi, koska näin saan pallotella rappukuilun kohtaloa rauhassa: maali vai tapetti, vai kenties listoilla improvisointia. Todistettavasti jossain kohtaa remonttia minäkin siis todella pohdin ennen päätöksentekoa.

IMG_8246

IMG_8247

Tältä näyttää siis nyt se seinä, jossa ensimmäisessä kuvassa näkyy kaksi ovea vierekkäin. Uuden kuistin naulakon kohdalla oli ennen Taimilan ruskea ulko-ovi, josta Alli täti kulki portaita pitkin yläkerran asuntoonsa. Ai miksi rakastan vanhoja taloja? Juuri tämän takia. Tällä talolla on pitkä historia ennen meitä ja on kutkuttavaa ajatella, että me olemme osa tuota samaa jatkumoa Taimilan elämässä. Taimila ❤

IMG_7702

3 kommenttia artikkeliin ”Taimilan alkuperäinen rappukuilu käyttöön 30-vuoden jälkeen

  1. Melkoinen projekti tämä teidän remontti. Meillä myös menossa vanhan talon remontointi, mutta mittakaava ei ole kyllä lähimainkaan sama. Hatunnosto teille!

    Tykkää

  2. Paluuviite: Hyvästi vanha portaikko – tervetuloa remonttioptimismi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s