Täällä reissussa hotellin altaalla kirjaa lukiessani korviini on kantautunut erilaisia keskusteluita kun toiset turistit, enimmäkseen britit, ovat keskustelleet keskenään. Näistä keskusteluista yksi käsitteli ulkonäköä ja vielä tarkemmin ylimääräisiä kiloja. Aiheesta keskustelivat kolme noin kolmekymmentävuotiasta naista, jotka olivat sitä mieltä, että he eivät loman aikana voi oikeastaan syödä enää yhtään mitään, koska ylimääräisistä kiloista on päästävä eroon. Yksi naisista ehdottikin, että heistä jokainen aloittaisi dieetin heti kotiin päästyään ja näin ”vanha elämä” hyvästeltäisiin kilojen myötä.

Keskustelussa voisi tarttua useampaankin asiaan, mutta tarkastelen tässä tekstissä ”ylimääräisiä kiloja, joista on päästävä eroon” näkökulmaa ja palaan myöhemmin keskustelun muihin aihealueisiin. Tämä brittinaisten käymä keskustelu kuvastaa hyvin aikakauttamme, jossa elämä pyörii enimmäkseen oman ulkonäön ympärillä. Tämä käy hyvin selväksi kun katsoo mainosten, aikakausilehtien ja sosiaalisen median sisältöjä. Mitään poikkeavaa tässä ulkonäköön panostamisessa ei sinällään ole.

Kun tarkastelemme historiaa taaksepäin, huomaamme, että ihminen on kaikkina aikoina halunnut kaunistautua. Nykyaikana kaunistautuminen, ulkonäölle omistautuminen ja ulkonäön muokkaaminen ovat vain saaneet täysin uudet mittasuhteet kun lähes kaikki on jo mahdollista. Jokainen pystyy muokkaamaan itselleen haluamansa ulkomuodon paitsi sosiaalisessa mediassa, mutta myös oikeassa elämässä. Nykyaikana ulkonäön ja nuoruuden vaalimisen ympärille rakentunut miljardibisnes ei voi olla vaikuttamatta meihin kaikkiin; sitä toitotetaan meille joka tuutista. Ulkonäöstä ja kehosta on tullut monelle jo arvo itsessään.

Tyytymättömyys omaan kehoon istutetaan tyttöihin jo lapsena, ja sitä tyytymättömyyttä on helppo ylläpitää median välittämien kuvien kautta. Koko ajan pitäisi olla jotakin sellaista, mitä ei koe olevansa; hoikempi, muodokkaampi, pidempi tai lyhyempi. Ulkonäköömme kohdistuu koko ajan vaatimuksia, joille jo hyvin nuori lapsi altistuu. Lisäksi sama media ja ulkopuolinen maailma yrittävät kertoa meille kaikin tavoin, että ulkonäkö ja onnellinen elämä kuuluvat yhteen. Siksi kai onnellisuutta tavoitellaan välillä äärimmäisyyksiinkin viedyillä kehonmuokkauskeinoilla.

Omassa arvomaailmassani ulkonäkö ja onnellisuus eivät kuulu nykyään enää samaan lauseeseen. Omasta kehosta huolehtiminen on edelleenkin itselleni tärkeää, mutta nykyään oleellisempaa on se, miltä kehossa tuntuu ja mihin se pystyy kuin se, miltä kehoni näyttää. On paradoksaalista rakentaa oma onnellisuus sellaisen varaan, mikä ei ole pysyvää. Kehomme vanhenee väistämättä ja muuttuu koko ajan, ainoa mikä on meidän vallassamme on mielemme. Me pystymme itse muokkaamaan ajatuksiamme siitä, mikä meille onnellisuutta tuo ja mikä meille on tärkeää.

Nämä altaan reunalla painonpudotuksesta keskustelleet naiset vertailivat, että paljonko painoa pitäisi tippua, että he olisivat onnellisia. Surullista tässä keskustelussa oli, että he eivät suinkaan olleet ylipainoisia vaan omassa normaalipainossaan tai hivenen sen yläpuolella. Tämänkaltainen puhe on valitettavan yleistä täysin normaalipainoisten naisten suusta. He ovat omaksuneet nyky-yhteiskuntamme arvomaailman sen suhteen, miltä naiskehon tulisi näyttää. Sen sijaan, että olisimme tyytyväisiä omaan normaalipainoiseen kehoomme, käytämme aikaa peilin edessä vähissä vaatteissa ja mietimme, mistä kaikkialta ”ylimääräistä” pitäisi saada pois. Ja tämän me siirrämme omille tyttärillemme (ja pojillemme), jotka näkevät äitinsä peilin edessä mittailemassa vyötäröllä olevaa rasvakudostaan.

Me naiset itse ylläpidämme median luomaa kuvaa ihannenaisvartalosta. Meillä on valta kasvattaa nuoremmat sukupolvet uskomaan kehostaan ihan jotain muuta kun mihin me olemme tahtomattamme sosiaalistuneet. Kaunis ulkonäkö ja rasvaton keho voivat olla osa hetkellistä tyytyväisyyttä, mutta onnellisuuden takeeksi niistä ei ole.

Kuvat: Pixabay