Reilu pari viikkoa sitten pakkasimme Sannin kanssa trekkauskamat ja suuntasimme Nepaliin vaellusreissulle. Vaikka valmistautuminen reissuun jäi vähän viime tippaan, lähdin matkaan luottavaisin mielin ja sainkin myöhemmin todeta, että mitään elintärkeää ei ollut matkatavaroista unohtunut. Molemmat lentomatkat pyörittelin päässäni erilaisia vaihtoehtoja unohtuneista vaatekerroista, lääkkeistä ja välineistä, koska niin kuin sanottu, valmistautuminen ei ollut tapahtunut pitkän kaavan mukaan. Saapuessamme Kathmanduun lentokentälle unohtuneiden trekkauskamojen pyörittely vaihtui kuitenkin epäuskoon siitä, että olin todella Nepalissa. Päällimmäisin fiilis istuessani pikku bussissa ja katsellessani Kathmanduun katuja ja kaoottista liikennettä, oli pohjaton hämmästys siitä, miten erilaisen kulttuurin keskelle olimme tulleet.

Liikenne on Nepalissa todellakin käsittämätön viidakko, jossa kukaan ei varo ketään ja jota keskellä risteystä seisova poliisi yrittää kyseenalaisilla käsimerkeillään pitää kasassa. Jalankulkijan näkökulmasta hirveintä on, että suojateillä ei ole liikenteen seassa mitään merkitystä. Tien yli pääsee todennäköisimmin jos selkeästi kädellä yrittää osoittaa ohi ajaville autoille, mopoille ja riksoille, että olen tulossa tien yli. Turvallisinta tien ylitys on jos malttaa odottaa, että ympärille kerääntyy tarpeeksi iso ihmismassa, jonka kanssa tietä lähtee ylittämään.

Itselleni Nepali näyttäytyi tämän reissun perusteella vastakohtaisuuksien maana. Kathmandun karu ympäristö yhdistettynä värikkäisiin rukouslippuihin, naisten ja lasten kauniin värikkäisiin vaatteisiiin loi hätkähdyttävän kontrastin. Köyhyys ja likaisuus yhdistettynä ystävällisiin ja onnellisiin ihmisiin loi myös sellaisen vastakohdan, että sydän muljahti matkan aikana useamman kerran ympäri. Ihmisten nöyryys, sitkeys ja työteliäisyys tekivät vaikutuksen.

Ehdimme ihmetellä nepalilaista elämää parin päivän ajan ennen kuin vaelluksemme kohti Annapurna base camppia alkoi Pokharasta, joka on noin 200km päässä Kathmandusta. Bussimatkaan Kathmandun ja Pokharan välillä meni 11 tuntia. Tuo aikamäärä tosin sisälsi bussin korjausyrityksen sekä bussin vaihdon uuteen. Pitkä matkustusaika johtui ennen kaikkea käsittämättömän huonokuntoisista teistä. Keskinopeutemme kuoppaisilla ja kivisillä teillä oli tuolla matkalla todennäköisesti 40-50km/h.

Lähestyessämme vaelluksemme aloituspistettä Pokharassa, Machhapuchhre (pyhä vuori) tervehti meitä jo kaukaa. Tämä vuori pysyi mukanamme koko vaelluksen ajan ja muutaman päivän päästä sama vuori oli aivan vieressämme kun vaelsimme kohti Annapurna base camppia. Osasin aavistaa ennalta, että vuoret tulevat tekemään ison vaikutuksen. En kuitenkaan aavistanut sitä, miten ison jäljen Himalajan kaunis vuoristo jättää sydämeen.

Stay tuned, matka kohti Annapurna base camppia alkaa uudelleen täällä blogissa 🙂