Tänään toivotin viimeisen tunnin jälkeen hyvää itsenäisyyspäivää yläkoululaisille oppilailleni. Sain vastaukseksi muutaman vaisun mutinan ja yhden kaverille tarkoitetun kommentin: ”miksi se meille hyvää itsenäisyyspäivää toivottaa, ei se meitä koske”. Muistan itsekin olleeni yläasteikäisenä melko kuutamolla siitä, mitä Suomen itsenäisyys on vaatinut aikaisemmilta sukupolvilta, mutta kiinnostukseni historiaan on taannut loppumattoman halun oppia ja ymmärtää historiastamme lisää. Suomen itsenäisyydessä jos jossain konkretisoituu sanonta: nykyisyyttä voi ymmärtää vain historian kautta.

Tämä on totta aika lailla ihan kaikessa elämässämme. Viimeisen kymmenen vuoden aikana minussa on herännyt kiinnostus omia sukujuuriani ja omien sukujeni historiaa kohtaan. Sama koskee esimerkiksi meidän Taimilan historiaa. Jokainen pieni tiedon murunen talomme historiasta ja täällä asuneista ihmisistä aiheuttaa minussa kuplivan onnen tunteen. Saman tunteen koin viime kesänä kun siskoni Liisa laittoi minulle viestiä penkoessaan mummulan vinttiä. Liisa oli löytänyt jo edesmenneen pappamme veljen, Aleksin, piirustuskansion. Eikä ihan mitä tahansa piirustuskansiota. Tämä kansio sisälsi runoja, laulujen nuotteja ja piirustuksia, joita Aleksi oli rintamalla kirjoittanut ja piirtänyt.

Liisan kuvat Aleksin piirustuskansiosta saivat aikaan uskomattoman onnellisuuden tunteen. Aleksin taiteellisuus oli minulle täysin uutta, vaikka jonkin verran Aleksi on mummun puheissa vilahdellut. Rintamalla kirjoitetut runot ja piirretyt kuvat nostivat kuitenkin konkreettisuudellaan tunteet pintaan ja kyyneleet silmiin. Tämän kansion myötä myös Aleksi heräsi omalla tavallaan henkiin. Noissa runoissa, nuoteissa ja kuvissa on palanen minun ja sisarusteni menneisyyttäni.

Omaa nykyisyyttään voi ymmärtää vain menneisyytensä kautta. Meidän kaikkien nuorempien sukupolvien tehtävä on sivistää omia lapsiamme esi-isiemme uhrauksista ja urotöistä. Meidän tehtävämme on opettaa lapsillemme nöyryyttä ja kertoa siitä talvisodan ja jatkosodan hengestä, jonka ansiosta me puhumme tänään suomea äidinkielenämme. Meidän tehtävämme on kasvattaa lapsemme arvostamaan menneitä sukupolvia, jotta itsenäisyys koskettaisi meitä kaikkia vielä seuraavan sadan vuoden kuluttua.

Aleksi palveli Kannaksella vajaan kaksi viikkoa ja kuoli tarkka-ampujan luotiin 20.12.1942 nostettuaan päänsä ylös ensimmäisessä vartiossaan vastoin annettuja ohjeita. Aleksi oli kuollessaan 19 vuotias. Alla olevan runon (alin kuva) Aleksi kirjoitti tuntia ennen kuolemaansa Karjalan kannaksella.

Suomen vartio 

Soi kiitoshymni rauhan työlle
ja kylvölle, mi orastaa.
Mut sido silloin miekka vyölle, 
kun maata vieras vainoaa.

On aika auroin kyllä kyyntää, 
kun leppoisasti leimuu lies, 
mut ryöstäjä kun päälle ryntää, 
päin silloin iskee Suomen mies.

Pois silloin rauhanajan aatteet
ja syrjään sovun soittimet,
ja ylle sodan sankarvaatteet
ja käteen turman tuohukset.

Niin isäin tavoin miehet tanaan
ont kutsuin sankarimaineen maa.
Kuin urhot viime hetkeen hamaan
sen oikeutta he puolustaa.

Kuin rajumyrsky tuhat kertaa
lyö laumat idän armeijan,
mut näistä eivät tuuman vertaa
nää pojat pohjan leijonan.

Ei viljaa vihollista pelkää
tää sarkatakki Suomen mies. 
On hällä sisua ja selkää
pois luoda pelko, orjan ies. 

Näin vielä nytkin vanhaan
on Suomen teräsmuuri tää
miesjoukko uljas maansa vapaan
ja ainiaan se siksi jää.

Kannaksella 20.12.1942.

Suomen itsenäisyyden puolesta rintamalla kaatuneiden muistolle.