Kuluvan vuoden lähestyessä loppuaan on aika paitsi pohtia kuluvaa vuotta, mutta myös kääntää katseet tulevaan uuteen vuoteen. Minkälaisen haluaisit vuoden vuoden 2018 olevan sinulle? Paljon on asioita, joihin emme voi itse vaikuttaa ja jotka etenevät omalla painollaan kysymättä meiltä mielipidettä, mutta paljon on myös asioita, joiden kulkuun voimme itse vaikuttaa, ja joiden lopputuloksista me olemme itse vastuussa. Oma hyvinvointimme on yksi sellainen asia, jolle me voimme itse tehdä paljon. Elämä ei todellakaan ole pelkkiä omia valintoja, niin mustavalkoisesti en asiaa näe. Mutta moni päätös elämämme suhteen on sellainen, jonka me itse teemme.
Perinteisesti vuoden vaihtumiseen ovat kuuluneet uuden vuoden lupaukset, joista osa on tehty enemmän tosissaan ja osa vähemmän tosissaan. Ne lupaukset ovat joidenkin mielestä turhia, mutta pohjimmiltaanhan niissä on kyse tavoitteista. Tavoitteiden asettaminen puolestaan kertoo, että on tarkastellut omaa elämäänsä ja itseään joltakin kantilta, koska on pystynyt tavoitteen itselleen nimeämään. Tavoitteet ovat mielekkäitä jos ne ovat motivoivia ja ne ovat linjassa oman arvomaailman kanssa. Usein uuden vuoden lupaukset liittyvät esimerkiksi liikunnan aloittamiseen, kiinteytymiseen, herkkulakkoon tai laihduttamiseen. Näiden uuden vuoden lupausten ansiosta kuntokeskuksissa on tammikuussa hirveä ruuhka, joka on päättynyt viimeistään maaliskuun loppuun mennessä kun todellisuus on iskenyt vasten kasvoja. Todellisuus omien tavoitteiden mielekkyydestä tai niin kuin oppilaani sanovat, todellisuus omasta motista.
Mielenkiintoista näissä uuden vuoden lupauksissa on, että niissä on enemmän tai vähemmän kyse ”korjausliikkeistä”, joiden tavoitteena on lisätä omaa hyvinvointia. Tai ainakin sitä, minkä luulemme olevan hyvinvointia. Pelkästään naisten lehtien otsikoita lukemalla pääsee kärryille siitä, mitä hyvinvoinnin ajatellaan olevan vuonna 2017. Hyvinvoinnin synonyymeiksi mielletään alhainen rasvaprosentti, kauniit lihakset tai ylipäätään kaunis ulkonäkö. Jos ihmisen ulkoinen olemus on ympäristömme luomien ulkonäköihanteiden ja -kriteerien mukainen niin silloinhan ihmisen täytyy voida hyvin?
Hyvinvointia voi ostaa myös esimerkiksi hyvinvointilomien muodossa, jotka ovat verrattain uusi ilmiö Suomessa. Kiireisen ja hektisen arjen keskelle meille myydään lomia, joilla keskitytään vain voimaan hyvin. Lomat voivat olla kaikkea mahdollista rentoutuslomista joogalomiin ja liikuntalomista mindfulnesslomiin. Ja nämä lomat myyvät. Siitä kai kertoo niiden kasvanut tarjonta. Ja mikseivät myisi? Ihmiset haluavat voida hyvin vai pitäisikö sanoa paremmin. Moni ajattelee, että nämä lomat myyvät sen takia, että ihmiset ovat kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan. Varmasti osa totuutta tämäkin. Itse ajattelen oman hyvinvoinnin kiinnostavan osaksi myös siksi, että ihmiset ovat tyytymättömiä elämäänsä ja voivat jopa pahoin. Näiden hyvinvointilomien anti voi olla hyvinkin suuri jos ne saavat ihmisen pysähtymään ja miettimään omaa elämäänsä ja toiveitaan. Jos hyvinvointilomalle lähdetään ”suorittamaan” ja ajatellaan pelkän fyysisen läsnäolon riittävän hyvinvoinnin eksponentiaaliselle kasvamiselle niin loman hyöty jää hyvin ohueksi.
Hyvinvointi on äärimmäisen mielenkiintoinen käsite ihan jo pelkästään sen subjektiivisen luonteen takia, mutta myös sen takia, että sitä määritellään meille ulkoapäin. Hyvinvoinnin käsitteessä yhdistyy se, mitä minä itse tunnen ja miten minun pitäisi tuntea kun vertaan omaa oloani kaikkiin elämälleni tekemiini ”toimenpiteisiin”, joiden pitäisi ulkoapäin annettujen kriteerien mukaan lisätä hyvinvointiani. Ulkoapäin tuleva määrittely tulee tietenkin paljolti yrityksiltä, jotka haluavat tämän kaiken pahoinvoinnin keskellä myydä meille lisää hyvinvointia. Nyky-yhteiskunnalle onkin tunnusomaista ajattelutapa, jossa hyvinvointi nähdään sellaisena, jonka voi ostaa rahalla. Hyvinvoinnin voi ostaa salikortin, PT:n, hyvinvointiloman tai vaikka rasvaimun muodossa. Nämä kaikki ovat niitä asioita, joiden kuvittelemme vain lisäävän hyvinvointiamme ja jotka myös viestivät hyvinvoinnistamme ulospäin.
Todellisuus on hyvinkin toisenlainen. Miksi ihmiset, joilla on kaikki ulkoiset kriteerit kunnossa, voivat niin pahoin? Juuri siksi. Siitä ihan oikeasta hyvinvoinnistamme vain hyvin pienet muruset ovat rahalla ostettavissa. Oma hyvinvointimme alkaa pysähtymisestä omien ajatusten ja toiveiden äärelle. Mitä sinä haluat tulevaisuudelta? Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi? Mitä muutoksia sinun haaveidesi toteutuminen tarkoittaa nykyiselle elämällesi? Tämä ulkoisen hyvinvoinnin vaaliminen on nyt tältä vuosituhannelta niin nähty. Olisiko aika kääntää ajatukset sisäiseen hyvinvointiin?
Kuva: Pixabay