Kehollisuus on kiinnostanut minua jo väitöskirjatutkimuksestani lähtien, jolloin se nousi tanssikokemuksia tarkastelleesta aineistosta selvästi esiin. Koko kehollisuuspohdinta on ollut ajatuksissani liikuntaa ja tanssia opettaessa, ja myös silloin kun olen havainnoinut omia kokemuksiani omasta kehollisuudestani. Kehokokemus on aina täysin henkilökohtainen, vaikkakin nykypäivänä omaa kehoa on vaikea tarkastella täysin subjektiivisesti, koska ympäristömme viestittää meille koko ajan, miten meidän tulisi omaan kehoomme suhtautua.

Ympäröivän yhteiskunnan suhtautuminen ihmiskehoon on vaihdellut kautta vuosisatojen. On ollut aikoja kun kehon lihavuuteen on suhtauduttu ihaillen, koska se on merkinnyt korkeaa elintasoa. On ollut aikoja, jolloin rusketus on kertonut ulkotöistä ja sitä kautta alemmasta ruumiillista työtä tekevästä työväenluokasta ja tätä leimaa on vältelty pysyttelemällä poissa auringossa. Nyt elämme aikaa, jolloin paitsi kehomme, mutta myös koko hyvinvointimme määritellään kehomme ulkomuodon ja -näön perusteella. Karkeasti yksinkertaistaen lihaksikas ja vähärasvainen keho kuuluu terveelle ja hyvinvoivalle ihmiselle ja lihava, eli paljon rasvakudosta sisältävä keho, kuuluu sairaalle ja pahoinvoivalle ihmiselle.

Tämänkaltainen kehon lähestymistapa on melko vaarallinen ja kummallinen aikakautena, jolloin tiedämme ihmisen olevan psykofyysinen kokonaisuus. Kehomme ja kehollisuutemme kätkee sisäänsä paljon muistoja ja tunteita. Paljon sellaista, jonka emme edes tiedä siellä olevan. Pitkään jatkunut koulukiusaaminen, väkivaltainen vanhempi, yksinäisyys tai avioero ovat kaikki sellaisia, jotka koemme kehossamme. Mikään kokemuksemme ei rajoitu vain mielen kokemukseksi tai tunteeksi, vaan ne kaikki koetaan myös kehossa. Tämä ei useinkaan ole tiedostettua tai jotain sellaista, jonka voimme selkeästi tuntea varsinkaan jos emme osaa sitä tunnustella.

Meidän tapamme olla kehossamme kertoo meistä paljon. Oppilaita havainnoidessani käytän pääni sisällä sanaa kehoviihtyvyys, joka kuvaa sitä, miten hyvä ihmisellä on olla omassa kehossaan. Oppilas, joka tulee tunnille seinän viertä pitkin ja jää istumaan mahdollisimman kauas muista viestittää kehollaan eri asioita kun oppilas, joka saapuu tunnille kärrynpyöriä heitellen ja kaikki kaverit halaillen. On sanomattakin selvää, että tässä ei ole kyse liikunnallisuudesta, sillä useimmat niistä oppilaista, jotka yrittävät olla näkymättömiä liikuntasalissa, ovat sitä myös tavallisessa luokkahuonetilanteessa. Näiden oppilaiden kohdalla on kyse siitä, että oma keho tuntuu vieraalta ja syitä tähän voi olla monia. Lapsuuden negatiiviset kokemukset ovat voineet varastoida kehoon paljon sellaisia tunteita, jotka mieli on sulkenut pois. Toistuvat epäonnistumiset omalla keholla esimerkiksi liikunnassa ovat voineet omalta osaltaan vaikuttaa siihen, miksi oman kehon liikuttaminen on niin vastenmielistä ja vaikeaa. Omassa kehossa ei ole yksinkertaisesti hyvä olla ja sitä on vaikea pukea sanoiksi.

Kehoviihtyvyydessä ei ole kyse siitä minkä muotoinen tai mallinen keho on eikä kehoviihtyvyydellä ja kehon rasvaprosentilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ylipainoinen tai lihava ihminen voi kokea viihtyvänsä kehossaan ja hän voi saada vahvoja pätevyyden tunteita omassa kehossaan aivan samalla tavalla kuin lihaksikas ja vähärasvainen ihminen saattaa käydä melkoista kamppailua omassa kehossaan ja siinä viihtymisessä. Juuri tässä piilee se ongelma kun määritelmä hyvinvoivasta ja terveestä ihmisestä tehdään pelkästään ulkonäön perusteella. Meidän mielemme on paljon isompi ja merkityksellisempi voima kuin yksikään pakara-, vatsa- tai reisilihas. Oman terveyden ja hyvinvoinnin määritelmässä on ensisijaista, että ymmärrämme oman mielemme voiman ja sen, mitä sillä voi saada aikaan. Oman mielen voiman ymmärtäminen lähtee siitä, että kirkastat itsellesi, mitä haluat ja mitä et halua. Samalla on hyvä kysyä, miksi sinä haluat näitä kyseisiä asioita. Ovatko ne lähtöisin sinusta itsestäsi vai ympäröivästä yhteiskunnasta?

Ympäröivä yhteiskuntamme viestittää meille hirvittävän määrän informaatiota koskien omaa ulkonäköämme. Aika moni pieni lapsi pystyy jo vastaamaan, mitä hänen kehonsa ulkomuodolta odotetaan. Ulkonäköön tuijottaminen alkaa varhain. Kasvamme ajatukseen, että ulkonäön perusteella voi tehdä tulkintoja ja se on meidän hyvinvointimme, terveytemme ja kauneutemme mitta. Liikunnan harrastaminen ja terveelliset elämäntavat mielletään vastaukseksi kaikkeen. Masentuneen pitäisi vain lähteä liikkeelle niin kyllä se mieli siitä piristyy ja lihavan tai ylipainoisen pitäisi vain lähteä liikkeelle niin kyllä se lantio lähtee siitä kapenemaan. Jos liikunta olisi vastaus kaikkeen ja jos ihminen olisi näin yksinkertainen rakennelma, meillä ei olisi yhtäkään lihavaa tai masentunutta ihmistä. Tästä liikunta- ja ravitsemuspuheesta huolimatta, mielenterveyden ongelmat kasvavat vuosi vuodelta, erityisesti nuorilla.

Liikunta toimii parhaimmillaan käänteentekevänä kokemuksena oman kehon ja mielen välillä, ja tutkimustenkin mukaan liikunta auttaa alakuloiseen mieleen erityisesti endorfiinihormonin avulla. Jotta liikunta todella toimisi väylänä oman kehon ja mielen välillä, tarvitaan paljon rohkeutta, paljon onnistumisen kokemuksia ja vielä enemmän pätevyyden kokemuksia. Eli jonkin pitää mielessämme niin sanotusti ”liikahtaa”, jota kokemus liikunnasta olisi positiivinen. Liikunta, sillon kun se tuottaa vain lisää pahaa oloa ja negatiivisia tuntemuksia omasta kehosta, ei auta ketään. Siksi esimerkiksi liikunnan opetuksella on aiheutettu niin paljon negatiivisia kehomuistoja. Keho muistaa jos on ollut pakko tehdä kuperkeikka itku kurkussa tai se kuuluisa kieppi, kaikkien muiden katsoessa.

Koko tämä kehokeskeinen elämämme tiivistyy yhteen ajatukseen: kelpaanko ja riitänkö. Tästähän oikeastaan koko elämässä on kyse. Meillä on luontainen tarve olla yhteisön jäseniä ja kokea yhteenkuuluvuuden ja riittävyyden tunnetta. Se, mikä sosiaalisen median, painetun median, internetin ja television ristiaallokossa on unohtunut, on se, että meidän ei tarvitse kelvata kenellekään muulle kuin itsellemme. Jos hyväksymme itsemme ja rakastamme itseämme, ei ulkopuolelta tulevilla vaatimuksilla ole mitään väliä. Voimme toki kuunnella niitä ja miettiä, sopiiko niistä jokin omaan arvomaailmaamme ja jos sopii, poimimme sen sieltä. Sen sijaan epätoivoinen yritys mahtua kaikkiin ulkonäkökeskeisiin kauneusihanteisiin, saa meidän mielemme voimaan pahoin. Ei meidän ole tarkoituskaan niihin ihanteisiin mahtua. Meidän on tarkoitus oppia rakastamaan ja kohtelemaan kehoamme niin, että se kulkee toimintakykyisenä läpi elämämme. Tämä on meidän mielemme tärkein tehtävä. Meille on annettu yksi keho, yhdet sisäelimet, yhdet luut ja yhdet lihakset. Kohtele niitä niin kuin kohtelet parasta ystävääsi. Kehosi tuntee ja muistaa kaiken.

Kuva: Pixabay