Hiihtoloma Lapissa on ollut mulle ja Antille perinne jo kolmetoista vuotta. Lapsuudessa kävin Lapin hiihtokeskuksissa satunnaisesti kavereiden perheiden ja serkkujen kanssa, mutta varsinainen Lappimatkailu perheen kanssa ei ole kuulunut mun lapsuuteen. Äidin kanssa käytiin kuitenkin talvisin aina muutaman kerran mäessä, joten laskettelu on ollut kiinteä osa mun lapsuuden talvia erityisesti sen jälkeen kun yläasteella sukset vaihtuivat lautaan. Teini-iässä kaikki talviviikonloput vietettiin aina kavereiden kanssa mäessä. Siksi olikin jackpot, että Antti on myös laskija sielultaan, joten yhteisen perinteen luominen oli molemmille luontevaa. Hiihtolomasta onkin tullut meille se ”pyhä” loma, jota ei esimerkiksi ole kertaakaan käytetty remontoitiin, vaikka aikalailla kaikki muut lomat ovat joutuneet remontin uhreiksi.

Kuva: Mika Ilvesmäki

Ensimmäiset vuodet kävimme hiihtolomalla Iso-Syötteellä, joka oli lähin tunturialue. Tämä siksi, että Emppu-koiramme oli maailman huonoin autossa matkustaja ja mitä lyhyemmäksi automatkan pystyi lyhentämään, sitä parempi. Siinä vaiheessa kun Emppu siirtyi nauttimaan elämästä vihreämmille niityille, me vaihdoimme tunturin Pyhään, emmekä ole kyllä hetkeen mihinkään muuhun vaihtamassa. Pyhätunturin vapaalaskualueet, rinneprofiilit, rauhallisuus (ei teinien bilemesta) ja se, että autoa ei tarvitse koko viikon aikana käynnistää vaan kävellen pääsee joka paikkaan, ovat ne kriteerit, jotka meidät tänne tuovat vuosi toisensa jälkeen. Tämän reissun jälkeen arvostan myös perherinteiden olemassaoloa ja loistavaa profiilia, sillä Tilda 2v. innostui toden teolla laskemisesta. Lasten rinteestä aloitettiin, mutta kahden päivän jälkeen vaihdettiin jo perherinteisiin, koska neidillä ei riittänyt motivaatio enää lasten rinteeseen. Loman viimeisenä päivänä noustiin Tildan kanssa jo Pyhäexpressillä tunturin huipulle ja vietettiin viimeinen laskupäivä eturinteissä.

Kuva: Mika Ilvesmäki

Tämän reissun suurin oivallus tuli yhtenä laskupäivänä kun nousimme hississä kaikki kolme ylös perherinnettä: miten mahtavaa on harrastaa koko perheen kanssa! Samalla myös tajusin, että nyt ollaan todellakin jo niillä nurkilla kun Tildan kanssa voi alkaa yhdessä kaiken näköistä tekemään. Lapsen vilpitön oppimisen halu ja innostus on jotain sellaista, että siihen haluaa hetkeäkään epäröimättä vastata ja opettaa lisää. Ensimmäisen perherinnepäivän jälkeen Tilda oli niin vilpittömän iloinen uudesta taidostaan, että pulkkamäen viehätys tuli samalla kuopattua. Miksi mennä pulkalla jos voi mennä suksilla kovempaa?

Kuva: Mika Ilvesmäki

Pyhä ei siis pettänyt tänäkään vuonna. Viikko vierähti niin rinteessä kuin ladulla, muutaman hyvän kirjan parissa ja lomamoodissa ihan mitä vain syöden. Hiihtoloman huolettomuus ja ulkoilmassa olemisen rajattomuus koukuttavat, ja nämä ovat itselleni ne seikat, miksi tänne palataan vuodesta toiseen. Myöskään tunturin hiljaisuutta ei voi väheksyä. Se tunne kun olet kirjaimellisesti olemassa vain omien ajatustesi kanssa, on lähes meditoivaa ja erittäin voimaannuttavaa. Tälle on olemassa myös oma nimityksensä: Pyhä state of mind.