Silläkin uhalla, että sohaisen ampiaispesään, kirjoitan tämän tekstin paitsi opettajan, rehtorin ja tanssin ammattilaisen, mutta myös äidin näkökulmasta ja roolista. Tämä teksti ei henkilöidy kehenkään eikä minulla ole mielessä jotain yhtä kontekstia, josta kirjoitan. Tämä ilmiö on universaali ja koskettaa myös tanssiskenejä Suomen ulkopuolella. Ilmiö on nimeltään tanssinopettajat ilman opettajan pedagogista pätevyyttä.
Tanssikoulutoiminnassa on kyse vapaa-ajan harrastamisesta, johon tanssinharrastajat valitsevat tulla. Tanssiharrastus perustuu siis vapaaehtoisuuteen ja se luo jo merkittävän kulttuurisen eron esimerkiksi perusopetukseen. Tanssinopettajille ei ole olemassa mitään minimikoulutusta, joka pitää olla opiskeltuna jotta voi tanssia opettaa kuten esimerkiksi on perusopetuksessa, jossa vakituisen työn voi saada vain pedagogisesti pätevä opettaja. Tanssinopettajalla pätevyys (opettajan pedagogiset opinnot) näkyy palkassa, mutta niiden puute ei estä opettamasta. Täten suomeksi sanottuna: kuka tahansa voi opettaa tanssia mikäli tanssikoulu hänet työhön palkkaa.
Koska kyse on tanssiharrastuksesta eikä esimerkiksi matematiikan tai äidinkielen opettamisesta, voi moni ajatella että tanssinopettajan osaamisella ei ole niin suurta merkitystä. Tässä kohtaa tehdään merkittävä olettamusvirhe. Tanssi on vahvasti esteettinen laji ja sillä, miltä jokin liike näyttää ja miltä ihminen tanssiessaan näyttää, on iso merkitys. Ulkonäköpaine, jonka yhteiskunta on asettanut on kiinteä osa tanssia, jota peilin edessä treenaaminen vahvistaa. Peili, ulkonäköpaine, kasvava lapsi ja nuori sekä tanssinopettaja, joka ei ole sisäistänyt omaa asemaansa paljon vartijana on vaarallinen yhdistelmä. Siksi tanssinopettajan osaamisella on valtava merkitys.
Tanssinopettaja on paljon vartijana paitsi kehollisuuden ja kehollisen kokemuksen kautta, mutta myös vallan käyttäjänä. Opettaja on valtasuhteessa oppilaisiinsa aina ja joka tilanteessa, ja tämä valtasuhde on ymmärrettävä, jotta asemaansa ei käytä väärin. Tällä hetkellä tanssiskenessä kohistaan opettajista, jotka käyttävät tuntejaan lähinnä oman itsensä brändäämiseen ja itsensä ympärillä olevan hypen kasvattamiseen. Näiden tanssinopettajien tavoite on koota ympärilleen bändäriporukka niin kuin poikabändeillä konsanaan. Bändäriporukan paikallistaa tanssitunnilla eturivistä ja ensimmäistä kertaa tunnille tulija saattaa saada melkoisen mulkaisun tai kehoituksen siirtyä muualle mikäli erehtyy luulemaan, että eturivin paikka olisi avoin kenelle tahansa. Bändärit ovat myös niitä, joiden kanssa tunnin koreo kuvataan someen ja muut seuraavat sivusta tätä koko tunnin oleellisinta toimitusta.
Nyt ollaan ongelman ytimessä. Jokainen tanssinopettaja, joka sallii tunneillaan eturivin bändärit ja tunnin koreoiden kuvaamisen marginaalisen oppilasryhmän kanssa, ylläpitää sairasta bändärikulttuuria, joka eriarvoistaa, kiusaa ja syrjii. Sanomattakin on selvää, että tämä on pedagogisesti erittäin vääristynyt toimintakulttuuri. Kuvittele matematiikan tunti, jonka lopuksi opettaja laskee laskut vain tietyn oppilasryhmän kanssa ja muut katsovat sivusta. Tämänkaltaiseen perusopetuksen opettajan käytökseen rehtori ja todennäköisesti huoltajat puuttuisivat heti. Sen sijaan tanssikouluskenessä tämänkaltainen käytös on normi.
Tanssinopettaja, niin kuin opettaja aina, on valtasuhteessa oppilaisiinsa. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että opettaja on tunnilla se, joka kertoo mitä tehdään, milloin tehdään ja miten tehdään. Valtasuhde ulottuu myös tuntien ulkopuolelle varsinkin silloin kun kyse on nuoremmista oppilaista. Tästä syystä esimerkiksi oppilailta pyydetyt ilmaiset lapsenhoitokeikat tai mitkä tahansa muut palvelukset ovat epäammattimaisia, sillä valtasuhde tekee sen, että oppilas saattaa kokea että pyynnöstä ei voi kieltäytyä. Tanssinopettajan valta näkyy myös kehollisena ylivaltana, jota vahvistetaan muun muassa edellä mainituilla tanssituntien lopussa kuvattavilla marginaaliryhmän videoilla tai mikä pahinta, videoilla joissa tanssii vain tanssinopettaja. Sen sijaan, että opettaja auttaisi oppilasta kehittymään ja nostaisi hänen kehonsa keskiöön, hän ylläpitää omaa paikkaansa valokeilassa.
Tanssinopettajaskenessä kuka tahansa voi siis toimia opettajana. Tärkein kriteeri lienee tanssitaito. Tanssinopettajan työ on myös vahvasti ikään sidottu ammatti, koska keho sanoo monella sopimuksensa irti (hatunnosto pitkän uran tehneille tanssinopettajille <3). Tästä johtuen siis tanssinopettajina toimii paljon nuoria ja nuoria aikuisia. Ikä ei ole lineaarisessa suhteessa opettajan taitavuuteen, mutta se kertoo kokemuksesta ja koulutukseen käytetystä ajasta. Nuorilla tanssinopettajilla on oman identiteetin prosessointi usein vielä kesken ja siinä kohtaa oppilailta saatu fanitus ja hypetys voi sumentaa järkevimmänkin tyypin ajattelun.
Miten tämä kaikki sitten liittyy opettajan pedagogiseen koulutukseen? Siten, että sen myllyn läpikäyneenä voidaan olla varmoja siitä, että henkilö on joutunut pohtimaan omaa opetusfilosofiaansa ja ihmiskäsitystään. Tämän lisäksi hän on joutunut useasti asettumaan oppilaan asemaan pohtiessaan miksi ja miten joku asia tulisi opettaa. Pedagogiset opinnot eivät takaa, että opettajaksi valmistuva on pedagogisesti taitava opettaja, mutta se takaa sen, että pohdintaa tärkeiden asioiden äärellä on tehty. Siksi en edes yritä väittää, että kaikki tanssinopettajat, joilla ei ole opettajan pätevyyttä, ovat huonoja opettajia, mutta väitän että oman opetusfilosofian, minäkäsityksen, ihmiskäsityksen ja opettamisen pohdinta antaa jotain sellaista pääomaa, mitä ilman ei voi toimia paljon vartijana eli tanssinopettajana.
taimilan liikuntatohtori 
Oman yli kymmenen vuotta kestäneen tanssiharrastukseni Jyväskylän tanssiopistossa päätti juurikin opettaja, joka oli kerännyt ympärilleen bändäriporukan. Kukaan muu oppilas ei tuntunut kiinnostavan ja vaikka kuinka treenasin tuntien ulkopuolellakin, ei opettaja kiinnittänyt meihin ”taviksiin” mitään huomiota. Tunsin olevani näkymätön ja täysin kykenemätön tanssimaan, vaikka harjoitustunteja itse opistolla kertyi yli 10 tuntia viikossa. Tämän lisäksi siivosin ystäväni kanssa tanssisaleja iltaisin, jotta pääsisin edes vähän mukaan tähän haluttuun ryhmään ja saisin kaipaamaani kannustusta.
Eräänä iltana oli ystäväni vuoro siivota, mutta hän ei ollut päässyt siivoamaan salia ja tullessani aamulla tunnilla, opettaja tokaisi bändäriporukkansa edessä, että voisin vaikka nuolla lattian, jotta salissa tulisi puhdasta. Teki mieli kadota maan alle, kun opettaja keskittyi aloittamaan tunnin, porukka eturivissä hihitellen.
Itkua pidätellen tanssin tunnin loppuun, mutta tähän loppui harrastukseni. Lopetin opettajan opettaman tanssilajin lisäksi kaikki muutkin tanssilajit kuin seinään, enkä sen jälkeen ole enää koskaan tanssitunnille mennyt. Vannoin myös, etten koskaan anna lapsieni harrastaa tanssia, jotteivat he joutuisi kokemaan tällaista opettajaa ja sitä, mitä tuollainen ”opetustyyli” tekee itsetunnolle. Edelleen ahdistaa ajatella elämäni viimeistä tanssituntia ja samalla on hyvin surullista, että kyseinen opettaja opettaa edelleen.
TykkääLiked by 1 henkilö
Olen niin pahoillani saamastasi kohtelusta ;( Kokemuksesi on musertava eikä sellaista toivoisi kenellekkään. Kiitos kun jaoit kokemuksesi ❤
TykkääTykkää
Lopetin tanssimisen 9 vuotta sitten, harrastettuani 15 vuotta. Tekstissä kuvailtu ilmiö on osasyy miksi aikanaan lopetin, ja vaikuttaa vahvasti edelleen harkitessani jonkin lajin aloittamista uudelleen. Koko lapsuuden tanssineena kaipaan joskus tunneille, mutta kaikki se paine ja höyhötys mitä se mukanaan tuo, ei kiinnosta yhtään.
Hyvä että joku sohii tätäkin muurahaispesää, ja ottaa asian rakentavasti esiin. Toki jotkut asiat ovat opettajien kohdalla jo parantuneet, vielä 90-luvulla lapset tuli balettitunnilta itkien kun opettaja sanoi lasta siskonmakkaraksi. Mutta paljon on tällä saralla vielä tekemistä.
TykkääTykkää
Kiitos ja kumarrus tästä tekstistä! En halua tahallisesti tuoda huonoa mainetta, mutta juuri tätä negatiivista ilmiötä koen yllämainitussa tanssikoulussa. Monesti mietin, että jaksanko tätä touhua ollenkaan, kun on kuitenkin harrastuksesta kyse. Rakkaus lajiin voittaa ja hammasta purren käyn tunneilla. Onneksi siellä on myös niitä ihania ja reiluja opettajia, jotka kannustaa ja huomioi ihan kaikkia oppilaita.
Valitettavaa on, että nämä ”bändärit” ovat todella nuoria ja juuri siinä itsensärakennus-iässä. Tällainen huomiosta kilpailu ja eriarvoistaminen on todella raadollista ja jättää jälkensä loppuiäksi.
Itse olin lapsena ja nuorena juuri tämä välttämätön paha siellä takarivissä ja katsoin sivusta tiettyjen oppilaiden kehumista. Onneksi elämä on opettanut sen verran, että omanarvontuntoni ei rakennu enää näistä tekijöistä.
Toivon todella, että tämä tavoittaa mahdollisimman monen tanssinopettajan.
TykkääTykkää
Olen toiminut tanssinopettajana viisi vuotta ja nykyään suoritan alan tutkintoa. Tahtoisin tuoda keskustelun jatkeeksi pohdintaa yleisestikin somekulttuurista tanssiopetuksen yhteydessä.
Itse en periaatteesta kuvaa sosiaaliseen mediaan mitään opettaessani välttääkseni sen luomaa painetta oppilaille. Koen, että tanssitunti on paikka, jossa pitää pystyä yrittämään rohkeasti ja epäonnistumaan vapaasti, jolloin kuvaaminen (sen lisäksi, että se vie resursseja opetukselta) voi aiheuttaa joillekin oppilaille stressiä ulkonäöstä ja epäonnistumisen tunteesta. Monille tanssitunti on paikka, jossa irtaudutaan arkielämän hälinästä, ja haluan sen sellaisena pitää. Toki kilpailevien ryhmien kanssa olemme julkaisseet joskus materiaalia ja juhlineet somessa, mutta nämä ovat olleet vanhempia oppilaita, jotka ymmärtävät sosiaalisen median eri ulottuvuudet, ja julkaisut on tehty koko porukan yhteisymmärryksessä.
Nykyään kuitenkin joiltakin tanssikouluilta tulee painetta kuvata ja julkaista tanssitunneilta materiaalia, joka e.m. seikkojen lisäksi ei mielestäni kuulu tanssinopettajan työnkuvaan. Ymmärrän koulujen tarpeen mainostaa itseään ja opettajiaan, mutta koen välillä olevani pedagogisten arvojeni ja ympäristöni ristipaineessa. Jopa jotkut vanhemmat ovat kokeneet, että heidän lapsensa jäävät jostain paitsi, jos heidän tunneiltaan ei tule Instagram -päivityksiä.
TykkääTykkää
Olen tanssipedagogiksi valmistunut ja olen myös rakentanut brändiäni tanssijana ja tanssinopettajana. Opettajuus ja esiintyjyys kun eivät poissulje toisiaan. Tanssitunneilla en kuvaile videoita oppilaista enkä itsestäni, vaan pidän erillään tanssinopettajan, esiintyjän ja vaikuttajan työt. Tunnettavuudella haluan tuoda tanssitaidetta kaiken kansan tietoisuuteen. Sehän on kaikkien etu jos tanssitaide saisi ansaitsemansa näkyvyyden, mutta ilman että sitä näkyvyyttä tehdään oppilaiden kustannuksella. Tanssitunneilla ei tulisi asettaa oppilaita eriarvoiseen asemaan kuvattaessa videoita sosiaalisen median alustoille eikä muutenkaan. Kokemuksieni perusteella joissain yksityisissä tanssikouluissa rehottaa se ettei tanssitunteja pidä tanssialan ammattilaiset, vaan esimerkiksi tanssikoulun edistyneet oppilaat jne. Toki on hyviä tanssinohjaajia ilman koulutustakin, mutta valitettavasti joissain tanssikouluissa vallalla on eettisesti vääränlaisia toimintatapoja joihin olisi hyvä jonkun tahon puuttua.
TykkääTykkää
Hei,
tärkeästä asiasta kirjoitat. Itse olen myös pyrkinyt olemaan mukana keskustelua avaamassa. Tein aiheen myös videomuotoon https://vimeo.com/380656991.
TykkääTykkää
Ehdottoman vakava ja tärkeä asia, hyvä nostaa esiin. Haluan kuitenkin huomioida, mitä toki lopussa sanotkin – pedagoginen pätevyys ei automaattisesti tuo parhaita toimintamalleja. Oman pitkän tanssihistorian aikana (tanssikoulusta lapsesta teiniksi ja myöhemmin ammattiopinnoissa esiintyväksi ja omaa työtä tekeväksi taiteilijaksi), parhaat opettajani ovat olleen pääsääntöisesti ilman pedagogin paperilla merkittyä pätevyyttä, mutta aktiivisesti toimivia ja syvällisesti mietiskeleviä taiteilijoita. Itse olen kohdannut bändärikulttuuria melko vähän, varmastikin onnekkaasti ja sattumusten johdosta. Mainitsemani hienot opettajat ovat hyvin syvällä omassa tanssijuudessa, taiteilijuudessa, pitkällisten itsereflektioiden läpikäyneitä, jolloin oman egon boostaaminen kyseenalaisin keinoin ei ole ikinä tarvinnut aktualisoitua. Luulen, että ongelma on enemmän siinä; jonkin asian puuttumisessa omasta itsestä, yleisesti syvällisen reflektoinnin, työteliäisyyden ja itseopiskelun (ala kuin ala/fokus kuin fokus) puutteesta, kuin eksaktisti virallisen pedagogisen pätevyyden saavuttamisessa, vaikka pedagogiset taidot ovat ehdottoman tarvittuja, ja pedagogit tekevät ensiarvoisen tärkeää työtä.
TykkääTykkää