Taimilan hitain remonttikohde: keskikerroksen pikku wc

Joukukuussa 2017 purettiin keskikerroksen pikku wc ja tarkoitus oli se tehdä parissa kuukaudessa valmiiksi. En oikeastaan edes tiedä tarkalleen, miksi pikkuvessan remonttiin meni yli vuosi, mutta kai siinä yksinkertaisesti oli kyse siitä, että muut remonttikohteet ajoivat koko ajan ohi tärkeysjärjestyksessä. Tammikuussa 2019 Antti löysi aikaa vessan viimeisille (melkein viimeisille) listoille ja nyt ensimmäisen kerran neljään vuoteen myös keskikerroksessa on käytössä oleva wc!

Tämän näköisestä 1980-luvun hirvityksestä lähdettiin liikkeelle. Jos ihmettelette, miksi pöntön kannessa on reikä, syy on yksinkertainen. Puolentoista vuoden kellariremontin aikana pyykinpesukone oli meillä eteisessä tämän pikkuvessan vieressä ja pesukoneen poistoletku meni pönttöön, koska lattiakaivoa vessassa ei ole. Veden pesukone otti vessan altaan hanasta, joten tästä syystä wc ei ollut normaalissa käytössä. Tästä episodista kirjoittaminen tuntuu ihan siltä niin kuin tämä kaikki olisi tapahtunut jollekin toiselle. Ei meillä ole voinut olla pyykinpesukonetta eteisessä. Eniten tästä kertoo ehkä se, että meillä ei ole kummallakaan yhden yhtä kuvaa pyykinpesukoneesta eteisessä.

Vessasta purettiin kaikki pinnat pois ja sen jälkeen alettiin miettimään, että mitähän sitä laittaisi tilalle. Altaan takana oleva seinä paljastui aarteeksi kun purimme muurin päältä kaikki pinnat pois ja rapsuttelimme esiin punatiilisen seinän. Seinä käsiteltiin primerilla, jotta siitä ei irtoa pölyä. Pikku wc oli tarkoitus tehdä niin halvalla kuin mahdollista ja siinä onnistuttiin hyvin. Ainoa arvokkaampi materiaali oli lattialaatta, mutta muuten pysyimme hyvin budjetissa. Lattialämmitys oli myös hyvä päätös, vaikka vessan neliömäärä onkin todella pieni.

Suhteessa tähän neliön kokoiseen vessaan siis käytettiin aikaa melko paljon enemmän kuin esimerkiksi 100m2 kellariin. Tämän vessan remontin valmistumisen suurin este oli edellä mainittu vessan tarpeettomuus. Aina oli jokin toinen ”remottirintama” joka ajoi tämän vessan edelle. Ja luonnollisesti vieläkin muutama lista vessasta puuttuu niin kuin puuttuu koko talosta, mutta tämä valmiusaste riittää tällä hetkellä. Ja mikä parasta, nyt ei tarvitse ravata vessaan ylä- tai alakertaan!

Kolmekymmentä vuotta peilin edessä – tieto lisää tuskaa

ballet-2789416

Kun odotin Tildaa, moni ystäväni totesi vatsassani olevan varmasti tuleva tanssija. Oma toiveeni taas oli, että siellä olisi liikunnallisuuden geeneissään perinyt lapsi, jolla olisi halu oppia erilaisia tapoja liikkua. Yksi pahimmista peloistani oli, että lapseni haluaa alkaa harrastamaan tanssia. Tämä on paljon sanottu entiseltä tanssikoulun rehtorilta ja edelleen tanssia opettavalta opettajalta. Tosiasia on, että kipuilen suunnattomasti koko tanssiharrastuksen kanssa, koska kolmevuotias tyttäreni todellakin rakastaa musiikkia ja musiikin tahdissa liikkumista. Tämä ei sinällään ole ihme, koska hän tanssi minun kanssani yhdeksän kuukautta.

Tässä tilanteessa tieto todellakin lisää tuskaa. Niin kuin aikaisemmin olen blogissa kirjoittanut, tuhannet tunnit peilin edessä vähissä vaatteissa, ei ole tervettä kenellekään. Esteettisissä lajeissa ulkonäkö ja keho on liian suuressa roolissa. Kun tähän yhdistää kasvavan ja kehittyvän nuoren, lopputulos saattaa olla peruuttamaton. Vanhempana kannan valtavan vastuun siitä, millaisen harrastuksen pariin lapseni ohjaan ja ennen kaikkea, mihin pisteeseen asti lapsen harrastus on kiinni hänen omasta kiinnostuksestaan jos puntarissa on terve kehokokemus?

Selvääkin selvempää Tildan tilanteessa on se, että hän nauttii liikkeestä, musiikista ja tanssista. Kerran viikossa Tilda käy lastentanssitunnilla ja siitä tunnista puhutaan koko viikko. Aina kun äiti vain ehtii, kotona tanssitaan yhdessä. Tildan ollessa vauva, ajattelin, että ohjaan hänet yleisurheilun ja jonkin palloilulajin pariin, ja pidän hänet kaukana tanssista. No, ainakin tässä olen jo epäonnistunut, koska Tildan halu liikkua musiikin tahtiin on ollut niin palava, että olisi tuntunut raadolliselta se häneltä evätä. Yleisurheilun ja palloilun pariin aion häntä vielä varmasti lempeästi ohjata, koska toivon, että mikäli (ja kun) Tildan sydän sykkii tanssille, hän saisi jonkin vähemmän ulkonäkökeskeisen harrastuksen tanssin tueksi, jotta kehon ulkomuoto ja estetiikka ei saa liian suurta roolia. Hyvä tuki olisi palloilun ja joukkuelajien parissa, jossa on epäoleellista miltä kentällä näytän. Oleellisempaa on se, mitä olen kentällä pystynyt yhdessä koko joukkueen kanssa tekemään ja saavuttamaan.

Mitä sitten tanssissa pelkään? Monia asioita. Peiliä ja sen edessä vietettyjä treenitunteja, oman kehon vertaamista toisten ulkomuotoon, liiallista itsekriittisyyttä, epäinhimillistä opettajaa, joka ei ymmärrä tanssimaailman raadollisuutta ja ennen kaikkea syömisen ja koko elämän häiriintymistä oman ulkomuodon takia. Tässä muutama peloistani. Myönteinen kehokokemus minkä tahansa ikäisenä, missä tahansa elämänvaiheessa, on ihmiselle voimavara, jota jokainen tarvitsee. Usko itseen ja luottamus siihen, että minä riitän juuri tällaisena kuin olen, on se, mitä toivon kaikkien harrastusten ja erityisesti liikuntaharrastusten välittävän lapsille ja nuorille. Kehokokemus ei ole pysyvä olotila vaan se muokkautuu elämäntilanteiden mukana. Pohja terveelle kehokokemukselle rakennetaan kuitenkin vain kerran.