Silläkin uhalla, että sohaisen ampiaispesään, kirjoitan tämän tekstin paitsi opettajan, rehtorin ja tanssin ammattilaisen, mutta myös äidin näkökulmasta ja roolista. Tämä teksti ei henkilöidy kehenkään eikä minulla ole mielessä jotain yhtä kontekstia, josta kirjoitan. Tämä ilmiö on universaali ja koskettaa myös tanssiskenejä Suomen ulkopuolella. Ilmiö on nimeltään tanssinopettajat ilman opettajan pedagogista pätevyyttä.

Tanssikoulutoiminnassa on kyse vapaa-ajan harrastamisesta, johon tanssinharrastajat valitsevat tulla. Tanssiharrastus perustuu siis vapaaehtoisuuteen ja se luo jo merkittävän kulttuurisen eron esimerkiksi perusopetukseen. Tanssinopettajille ei ole olemassa mitään minimikoulutusta, joka pitää olla opiskeltuna jotta voi tanssia opettaa kuten esimerkiksi on perusopetuksessa, jossa vakituisen työn voi saada vain pedagogisesti pätevä opettaja. Tanssinopettajalla pätevyys (opettajan pedagogiset opinnot) näkyy palkassa, mutta niiden puute ei estä opettamasta. Täten suomeksi sanottuna: kuka tahansa voi opettaa tanssia mikäli tanssikoulu hänet työhön palkkaa.

Koska kyse on tanssiharrastuksesta eikä esimerkiksi matematiikan tai äidinkielen opettamisesta, voi moni ajatella että tanssinopettajan osaamisella ei ole niin suurta merkitystä. Tässä kohtaa tehdään merkittävä olettamusvirhe. Tanssi on vahvasti esteettinen laji ja sillä, miltä jokin liike näyttää ja miltä ihminen tanssiessaan näyttää, on iso merkitys. Ulkonäköpaine, jonka yhteiskunta on asettanut on kiinteä osa tanssia, jota peilin edessä treenaaminen vahvistaa. Peili, ulkonäköpaine, kasvava lapsi ja nuori sekä tanssinopettaja, joka ei ole sisäistänyt omaa asemaansa paljon vartijana on vaarallinen yhdistelmä. Siksi tanssinopettajan osaamisella on valtava merkitys.

Tanssinopettaja on paljon vartijana paitsi kehollisuuden ja kehollisen kokemuksen kautta, mutta myös vallan käyttäjänä. Opettaja on valtasuhteessa oppilaisiinsa aina ja joka tilanteessa, ja tämä valtasuhde on ymmärrettävä, jotta asemaansa ei käytä väärin. Tällä hetkellä tanssiskenessä kohistaan opettajista, jotka käyttävät tuntejaan lähinnä oman itsensä brändäämiseen ja itsensä ympärillä olevan hypen kasvattamiseen. Näiden tanssinopettajien tavoite on koota ympärilleen bändäriporukka niin kuin poikabändeillä konsanaan. Bändäriporukan paikallistaa tanssitunnilla eturivistä ja ensimmäistä kertaa tunnille tulija saattaa saada melkoisen mulkaisun tai kehoituksen siirtyä muualle mikäli erehtyy luulemaan, että eturivin paikka olisi avoin kenelle tahansa. Bändärit ovat myös niitä, joiden kanssa tunnin koreo kuvataan someen ja muut seuraavat sivusta tätä koko tunnin oleellisinta toimitusta.

Nyt ollaan ongelman ytimessä. Jokainen tanssinopettaja, joka sallii tunneillaan eturivin bändärit ja tunnin koreoiden kuvaamisen marginaalisen oppilasryhmän kanssa, ylläpitää sairasta bändärikulttuuria, joka eriarvoistaa, kiusaa ja syrjii. Sanomattakin on selvää, että tämä on pedagogisesti erittäin vääristynyt toimintakulttuuri. Kuvittele matematiikan tunti, jonka lopuksi opettaja laskee laskut vain tietyn oppilasryhmän kanssa ja muut katsovat sivusta. Tämänkaltaiseen perusopetuksen opettajan käytökseen rehtori ja  todennäköisesti huoltajat puuttuisivat heti. Sen sijaan tanssikouluskenessä tämänkaltainen käytös on normi.

Tanssinopettaja, niin kuin opettaja aina, on valtasuhteessa oppilaisiinsa. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että opettaja on tunnilla se, joka kertoo mitä tehdään, milloin tehdään ja miten tehdään. Valtasuhde ulottuu myös tuntien ulkopuolelle varsinkin silloin kun kyse on nuoremmista oppilaista. Tästä syystä esimerkiksi oppilailta pyydetyt ilmaiset lapsenhoitokeikat tai mitkä tahansa muut palvelukset ovat epäammattimaisia, sillä valtasuhde tekee sen, että oppilas saattaa kokea että pyynnöstä ei voi kieltäytyä. Tanssinopettajan valta näkyy myös kehollisena ylivaltana, jota vahvistetaan muun muassa edellä mainituilla tanssituntien lopussa kuvattavilla marginaaliryhmän videoilla tai mikä pahinta, videoilla joissa tanssii vain tanssinopettaja. Sen sijaan, että opettaja auttaisi oppilasta kehittymään ja nostaisi hänen kehonsa keskiöön, hän ylläpitää omaa paikkaansa valokeilassa.

Tanssinopettajaskenessä kuka tahansa voi siis toimia opettajana. Tärkein kriteeri lienee tanssitaito. Tanssinopettajan työ on myös vahvasti ikään sidottu ammatti, koska keho sanoo monella sopimuksensa irti (hatunnosto pitkän uran tehneille tanssinopettajille <3). Tästä johtuen siis tanssinopettajina toimii paljon nuoria ja nuoria aikuisia. Ikä ei ole lineaarisessa suhteessa opettajan taitavuuteen, mutta se kertoo kokemuksesta ja koulutukseen käytetystä ajasta. Nuorilla tanssinopettajilla on oman identiteetin prosessointi usein vielä kesken ja siinä kohtaa oppilailta saatu fanitus ja hypetys voi sumentaa järkevimmänkin tyypin ajattelun.

Miten tämä kaikki sitten liittyy opettajan pedagogiseen koulutukseen? Siten, että sen myllyn läpikäyneenä voidaan olla varmoja siitä, että henkilö on joutunut pohtimaan omaa opetusfilosofiaansa ja ihmiskäsitystään. Tämän lisäksi hän on joutunut useasti asettumaan oppilaan asemaan pohtiessaan miksi ja miten joku asia tulisi opettaa. Pedagogiset opinnot eivät takaa, että opettajaksi valmistuva on pedagogisesti taitava opettaja, mutta se takaa sen, että pohdintaa tärkeiden asioiden äärellä on tehty. Siksi en edes yritä väittää, että kaikki tanssinopettajat, joilla ei ole opettajan pätevyyttä, ovat huonoja opettajia, mutta väitän että oman opetusfilosofian, minäkäsityksen, ihmiskäsityksen ja opettamisen pohdinta antaa jotain sellaista pääomaa, mitä ilman ei voi toimia paljon vartijana eli tanssinopettajana.