Ruokahifistely ja syömisen vaikeus

smoothie-1427436

Länsimainen hyvinvointiyhteiskuntamme, jossa ruokansa eteen ei tarvitse nähdä vaivaa, tehdä töitä tai nähdä nälkää, on synnyttänyt uudenlaisen tavan tehdä syömisestä vaikeaa. Yltäkylläisyys, jota kohtaamme ympärillämme kaikkialla sumentaa helposti elämämme oleelliset arvot ja elämän sisällön merkityksellisyyden, ja tämän takia merkityksellisyyttä omalle elämälle haetaan esimerkiksi juuri ruuasta ja oman syömisen rajoittamisesta erilaisilla ehdoilla. Länsimaisilla ihmisillä on aikaa ja rahaa, ja ilmeisesti melko vähän oikeita ongelmia, kun syömisen kanssa kikkailu on mahdollista.

Maapallon sieto- ja kantokyky on tulossa näillä näppäimillä täyteen ja syömisen ekologista puolta on kaiken uuden tietomme valossa tarkasteltava kriittisesti. Minkälaisilla ruokailutottumuksilla mahdollistamme uusien sukupolvien elämän tällä planeetalla edes muutamat sata vuotta eteenpäin? Tämänkaltainen pohdinta ruokaa koskevassa keskustelussa on enemmän kuin paikallaan. Sen sijaan ruuan kanssa hifistely, ilman mitään ruoka-aineallergiaa, on ihan oma, länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan ilmiö.

Ruokahifistely pitää sisällään isoja rajoituksia ja eritoten ehdottomuuksia ruuan suhteen. Hifistelyä on kun et voi syödä kasviksia, joita on käsitelty samalla alustalla lihan tai kananmunan kanssa ilman asianmukaista desinfiointia. Hifistelyä on se, että ilman mitään ruoka-aineallergiaa rajaat oman ruokavaliosi poskettoman ohueksi etkä pysty syömään salaattia, jossa saattaa olla pieniä murusia vääränlaista pähkinää. Hifistelyä on myös se, että elät elämäsi pelkällä kanalla, raejuustolla ja rahkalla. Ruuan hifistelyssä on toisinaan kyse lähes uskonnosta. Omalle syömiselle vihkiytyminen ja syömisen rajoittaminen toimii samaan tapaan kuin Jumalaan perustuva uskonto; se tuo lohtua ja sisältöä omaan elämään, ja antaa elämälle tarkoituksen.

Ruokailun rajoittamisen kautta elämälle saattaa syntyä tarkoitus tai rajoittamisen kautta voi tyydyttää myös kontrollin tarvetta. Ruoka on yksi helpoimmista asioista länsimaisessa yhteiskunnassamme, jota pystymme oman tahtomme mukaan kontrolloimaan. Maailmassa on 795 miljoonaa (WFP) nälkää näkevää ihmistä ja meillä on länsimaissa varaa kieltäytyä ruuasta vain ja ainoastaan, koska sitä on käsitelty samassa astiassa jonkun meidän itse poisrajaamamme ruoka-aineen kanssa.

smoothie-1425495

Tämänkaltainen ehdottomuus elämässä ei ole koskaan hyväksi riippumatta siitä mikä on ehdottomuutemme kohde. Kankea mieli, joka jää mustavalkoisesti kiinni asioihin eikä pysty tilanteen niin vaatiessa yhtään joustamaan, saattaa jonkin ison elämän vastoinkäymisen edessä musertua täysin. Joustavasta mielestä on hyötyä elämän erilaisissa tilanteissa ja syöminen on yksi keskeinen mielemme hyvinvoinnin mittari. Kun menet kavereiden kanssa illanviettoon, synttäreille tai juhliin oman eväsboksin kanssa tai kun et pysty ottamaan samoissa sosiaalisissa tilanteissa mitään tarjolla olevista ruuista, raja on jo ylitetty. Raja sille, että syömisestä ja ruuasta on tullut sinulle ongelma.

Suhtautumisessamme ruokaan ongelmaksi muodostuu myös vaihtuvat trendit, joista meitä mediassa jatkuvasti muistutetaan. Niin kuin historia on opettanut, ruokatrendit ja muoti ruuan sisällön suhteen vaihtuu vähän samalla tavalla kuin vaatemuotikin. Lisäksi ruokaan liittyvää tietoa on koko ajan saatavilla välillä tutkitusti ja välillä perustuen käyttäjän omiin kokemuksiin. Nyt kun ollaan superfoodaikakaudesta siirtymässä selkeästi eteenpäin, olisiko seuraava ruokatrendi se, että syödään kaikkea kohtuudella?

Kuvat: Pixabay