Ostaessamme Taimilan sen sisäpihan julkisivu ja sisäänkäynti oli kovin erilainen kuin nyt. Tullessamme katsomaan taloa ensimmäisen kerran väitin kiven kovaa, että silloinen pitkänmallinen kuisti ei voinut olla alkuperäinen, koska se ei ollut tyypillinen 1940-luvun kuisti. Talon piirustuksista myöhemmin selvisi, että kuisti oli itseasiassa piirretty erilaiseksi kuin millaiseksi se lopulta oli rakennettu, mutta tämä kuisti oli kuitenkin alkuperäinen minun vänkäämisestäni huolimatta. Julkisivu pihan puolelta näytti meidän muuttaessamme tältä:

Kuistin purkaminen aloitettiin ensimmäisenä kesänä samaan aikaan kellari- ja anturavaluremontin kanssa. Syy tähän oli se, että uuden kuistin alle oli tarkoitus rakentaa varasto ja samalla kun uusittiin muun talon perustukset niin valettiin kuistille uudet. Kuvassa näkyy vielä kaksi ulko-ovea vierekkäin, joista oikean puoleisesta on aikoinaan ollut sisäänkäynti yläkerran asuntoon. Tuo porraskäytävä oli ollut vuosikymmeniä poissa käytöstä kunnes me otimme sen viime kesänä uudestaan käyttöön.

Varsinaisiin kuistin perustuksiin asti päästiin vasta marraskuussa. Kuvassa näkyy hyvin myös tilapäinen sisäänkäynti, joka tehtiin tulevan työhuoneen ikkunan kohdalle. Oveksi nostettiin Taimilan vanha alkuperäinen yläkerran asunnon ulko-ovi. Vihreän pressun takana on Taimilan vanha ja meidän nykyinen porraskäytävä. Tämä loistava ja nerokas”siltarakenne”, jota pitkin meille kuljettiin vajaa vuosi, on ystävämme Pekan käsialaa. Tiedän, että tämä näyttää melkoiselle viritykselle, mutta remontin laajuuden huomioon ottaen, se mahdollisti samanaikaisen asumisen ja esimerkiksi vaunujen kanssa edestakaisin ravaamisen.

Uusi kuisti rakennettiin sekä käytännöllisistä että ulkonäöllisistä syistä. Vanha ulkokuisti ja sen jatkeena ollut postimerkin kokoinen sisäkuisti eivät varsinaisesti palvelleet tarkoitustaan. Lisäksi varastotilaa ei ole koskaan liikaa ja kun tajusimme, että kuistin alle jäävän tilan voisi hyödyntää varastokäyttöön, kuistin rakennuspäätös oli helppo. Myöskään ulkonäöllisesti vanha kuisti ei sopinut minun silmääni. Jos en olisi ajatellut kuistia suunnitellessa käytännöllisyyttä, todennäköisesti olisimme tehneet kuistille enemmän ikkunapinta-alaa. Säilytyskalusteiden kannalta on kuitenkin helpompi kun ehjää seinää on enemmän.

Kuisti on ulkopuolelta vielä kesken niin kuin koko sisäpihan puolen julkisivu. Se on listalla saattaa loppuun ensi kesänä, samalla kun ehostetaan autotalli ja tehdään piha loppuun (voitteko uskoa, nurmi on kylvetty sisäpihalle!). Mutta sisäpuoli kuistista alkaa olla aika lailla valmis, pieniä sisustusjuttuja lukuun ottamatta. Kuistin lattiaa lämmittää lattialämmitys ja materiaaliksi valittiin laatta, joka on helppo pitää puhtaana. Seinistä kolme on maalattu ja yksi paneloitu niin kuin kattokin. Aarteeni, eli kuistin vanhat pariovet, löytyivät Facebookin ihmeellisestä maailmasta ja nuo ovet tekevät minut onnelliseksi joka päivä. Kalusteet on Ikean tuolia lukuun ottamatta kaikki vanhoja. Puusohva on toinen aarre, joka on anopin kotitalosta. Vanhoissa huonekaluissa minua viehättää historia ihan niin kuin vanhoissa taloissakin. Kirjoittelen blogia usein juuri tuolla sohvalla miettien, että tällä samaisella sohvalla on renki ottanut 1900-luvun alussa ruokaperäiset.

Sohvan toisen päädyn puoleisella seinällä on kuva Taimilasta vuodelta 1948 sekä ensimmäisen perheen perhepotretti, jossa Ensio ja Taimi poseeraavat lastensa kanssa. Talon ensimmäisen rouvan mukaan talomme olen myös siis nimennyt. Samoissa kehyksissä on Keskisuomalaisen etusivu vuodelta 1951, joka löytyi porraskäytävää purettaessa. Autotallin takaa löytynyt Taimilan alkuperäinen ikkuna on koristamassa myös nurkkausta.

Kuisti on osoittautunut käytössä todella toimivaksi ja ennen kaikkea tarpeeksi tilavaksi. Vuoden päästä kun kaikki vuodenajat on käyty kuistielossa läpi, osaamme tehdä tarvittavia muutoksia mikäli niille tarvetta on. Mutta siihen asti, nautin jälleen yhdestä valmiista huoneesta ❤