Mont Blanc 4810m – kaukaa näkee lähelle

IMG_4184

Ensimmäisen kerran vaelsin Chamonix’ssa kesällä 2013m ja silloin kohtasin myös Mont Blancin ihan ensimmäistä kertaa. Lähes päivittäin katselin Blancin huippua usemmasta suunnasta ihmetellen sen jylhää kauneutta. Samalla reissulla nousimme Aguille du Midille (3842m) hissillä, josta katselin Mont Blancin huippua kohti vaeltavia retkikuntia miettien, että tuon huipun valloittaminen olisi todennäköisesti huikea kokemus. Viime kesänä olimme jälleen vaeltamassa Chamonix’ssa ja silloin tein päätöksen: Eurooopan korkeinta vuorta on katseltu riittävästi etäältä ja nyt olisi aika koittaa huiputtaa tuo jylhä vuoren huippu.

Alunperin olin lähdössä matkaan yksin, mutta viime syksyn Annapurna Base Campin (4135m) vaellusreissulla Nepalissa avasin suuni Blancin valloituksesta ja sain houkuteltua mukaani Heidin, johon tutustuin vaelluksella. Huiputusremmiin liittyi vielä naapurin Juha ja tällä porukalla aloimme valmistella reissua, jonka huipennus olisi Mont Blancin huipulle kiipeäminen. Eipä meillä ollut kenelläkään etukäteen käsitystä minkälaisen vuoren me yhdessä vallottaisimme.

468f5a8a-8cb0-4ee8-a62f-001a468e8e0d

Reilun viikon mittaisella reissulla asuimme pääosin Sveitsissä Verbierissä, josta kävimme Italiassa tekemässä harjoitushuiputuksen Vincent Pyramidille (4215m), ja jossa myös harjoittelimme jääpelastautumistaitoja (kuvat alla). Verbierissä kävimme kahtena päivänä akklimatisoitumassa 3500m:ssä, jossa vietimme päivät lukien kirjaa. Kaikki tämä kuuden päivän työ tähtäsi siihen, että pääsisimme turvallisesti ja ilman vuoristotautioireita Blancin huipulle, jonne nousimme Chamonix’sta Ranskasta. Kiitos vuoristo-oppaamme Petten, kaikki sujui enemmän kuin hyvin.

IMG_3931

IMG_3940

P7311157.JPG

Matkamme Blancin huipulle alkoi Chamonix’sta Les Houches kylän kabiinihissillä, jolla nousimme noin 2000m korkeuteen ja sieltä edelleen junalla 2400m. Junan pääteasemalta patikoimme Tete Rousse majalle (3170m), jossa yövyimme. Varsinainen huiputus alkoi siis vasta toisena päivänä kun starttasimme Tete Rousselta aamulla klo 05.10 kohti Gouter-majaa. Otsalamppujen valossa lähdimme etenemään ylöspäin ja matkalla ohitettiin myös vaarallinen sola, jossa kivivyörymät ovat tavallisia. Tuo noin kolmen tunnin mittainen kiipeämisosuus vei minusta mehut ihan totaalisesti ja olin Gouter-majalle tullessa todella väsynyt. Olin varautunut siihen, että majalle syömme kunnolla ja saan energiavarastot täyteen, mutta meidän täytyi jatkaa matkaa ennen kuin ravintola ehti aueta. Tämä meinasi koitua oman huiputukseni kohtaloksi. (note to self: Mars-patukat eivät ole toimiva eväs).

Jo Gouter-majalta lähtiessämme tiesin, että nyt ei energiat välttämättä riitä ja tämän lisäksi minulla oli hirveä pissahätä (mä tiedän…) jo majalta lähtiessä. Ja tässä hädässä kiipesin melkein kahdeksan tuntia. Nousu majalta Blancin huipulle kesti meiltä neljä ja puoli tuntia, ja huipulta takaisin majalle reilu kolme tuntia. Ylöspäin kivutessamme pääni sisäinen ääni käski minua lopettamaan koko ajan, koska olin aivan totaalisen loppu. Vieläkään en käsitä, millä energialla ja voimalla tossu nousi. Kiitos Juhalle, joka meni osan matkaa köysissä mun edellä ja jyrkimmissä kohdissa kevensi huomattavasti mun askelta ”raahaamalla” mua perässä. Samainen kiitos kuuluu toiselle oppaallemme Mathiakselle. Jostain se energia ja sitkeys huipulle asti löytyi, ja tunteen purkaus oli huipulla valtava. Milloinkaan en muista ylittäneeni itseäni tässä mittakaavassa kuin kiivetessäni Blancin huipulle.

8d9e2500-5072-47a8-b757-5edfef363250

Ylemmässä kuvassa olemme Juhan kanssa juuri nousemassa Mont Blancin huipulle 4,5 tunnin kiipeämisen jälkeen. Alla olevassa kuvassa huiputtajan tuuletus.

IMG_4192

IMG_4217

IMG_4261.jpg

Matka Blancin huipulta alas takaisin Gouterin majalle meni omalta kohdaltani yllättävän helposti siihen nähden miten poikki olin huipulle tultaessa. Yhtään pidemmälle en olisi ylöspäin pystynyt kiipeämään. Itsensä puskeminen äärirajoille niin henkisesti kuin fyysisesti olosuhteissa, jossa ymmärtää olevansa paljon itseään suurempien voimien armoilla, auttaa oman elämän tärkeimpien asioiden kirkastamisessa. Sanonta ”kaukaa näkee lähelle” on kirkastunut itselleni jo aikaisemmilla vaelluksilla. Ylhäällä vuoristossa vallitsee myös tietynlainen rauha, joka tulee itselleni siitä, että siellä on keskityttävä siihen, mitä on tekemässä. Yhteen asiaan täysillä keskittyminen yhdistettynä fyysiseen rasitukseen on todella kokonaisvaltainen mindfulnesskokemus ja todennäköisesti myös siksi niin koukuttava.

Niin kuin aikaisemmillakin vaelluksilla ylhäällä vuoristossa ja Blancin huipulla ikävöin perhettäni yli kaiken ja samaan aikaan olin niin onnellinen, että meinasin haljeta siitä onnen ja rauhan, ja itsensä ylittämisen tunteesta. Vaeltaessa ja kiivetessä jylhissä vuoristoissa ymmärtää, että kaukaa näkee lähelle kaiken sen, mikä oikeasti on elämässä tärkeää.

Kohti seuraavaa huippua!

P7311092.JPG

Kuvat: Anna, Heidi ja Juha

Mikä sinua liikuttaa?

FullSizeRender (12) (kopio) 12

Nalle puh on viisaasti sanonut, että liikunnan tulee mukautua yksilöön eikä yksilön liikuntaan. Näin sen tulisi olla niin koulun liikuntatunneilla, vapaa-ajan harrastuksissa kuin televisiossa pyörivissä painonpudotusohjelmissakin. Mikäli liikunnasta on tarkoitus innostua, liikuntamuodon tulee olla yksilölle mieluinen ja motivoiva. Oletko itse pohtinut millainen liikkuja olet? Minkälaisesta liikunnasta nautit ja minkälaisessa ympäristössä mieluiten liikut?

Olen itse juuri nyt tilanteessa, jossa määrittelen itseäni liikkujana uudestaan. Liikunta on ollut kiinteä osa elämääni aivan pienestä lapsesta asti, mutta tällä hetkellä elän muutosten aikaa myös liikkumiseni suhteen. Entinen Anna nautti mahdollisimman hirveästä rääkistä, jossa keho joutui antamaan kaikkensa. Nykyinen Anna nauttii paljon lempeämmästä liikunnasta, jossa pääpaino on kehon rääkkäämisen sijaan mielen virkistämisessä. Entinen tanssiva bodycombataddikti on siirtynyt liikkumaan metsässä, vaeltamaan vuorilla ja hengittelemään joogamatolla rauhassa kehoa kuulostellen. Entisestä liikkuja-Annasta on lajeina jäljellä oikeastaan enää hiihto ja lumilautailu.

Yksi rajoitus on ollut minunkin liikkumisessani aina; en ole koskaan ollut kuntosalitreenaaja. Itseasiassa treenikertani kuntosalilla on laskettavissa kahden käden sormilla koko elämäni aikana jos opintojen aikaista pakollista kuntosalikurssia ei lasketa mukaan. Nautin kyllä oman kehon painolla tehtävistä harjoitteista ja joskus tartun kotona jopa kahvakuulaan, mutta kuntosali ympäristönä on itselleni niin vastenmielinen, että se ei motivoi minua liikkumaan.

IMG_7056

Tästä syystä itse koen kovin erikoiseksi, miten kaikissa tv:ssä näytettävissä laihdutusohjelmissa laihduttajien ainoa liikuntamuoto näyttäisi olevan kuntosalitreeni. Ymmärrän toki tämän fysiologisen näkökulman. Tarkoitus on pudottaa painoa mahdollisimman nopeasti, jolloin on pakko antaa tekohengitystä hupeneville lihaksille salitreenin muodossa. Tällä tyylillä päästään haluttuun lopputulokseen nopeasti, mutta kyseenalaista on, kuinka kestävä tämä reitti on. Mikäli liikuntalaji ei ole yksilölle se ykkösjuttu, motivaatio ei voi millään riittää muutamaa viikkoa tai kuukautta pidemmälle.

Liikuntamotivaation löytämisessä oleellista on tunnistaa millainen olet liikkujana eli oma liikkujatyyppisi. Näin voit suuntautua kokeilemaan niitä lajeja, jotka motivoivat sinua. Oleellista liikkujatyypin tunnistaminen on myös oman jälkikasvun takia; miten ohjaat ja kannustat omia lapsiasi liikunnan pariin. Jaana Kari on tutkinut ansiokkaassa väitöskirjassaan luokanopettajaopiskelijoiden liikuntakokemuksia ja päätynyt aineistonsa perusteella seitsemään eri liikkujatyyppiin. Tunnistatko näistä itsesi?

Kilpailija arvostaa liikunnassa menestymistä, kehittymistä, tuloksia ja saavutuksia. Hän on hyvä liikkuja, joka ei kuitenkaan innostu liikunnasta ilman tavoitteita. Uurastaja puolestaan on ahkera liikkuja, joka suunnittelee liikkumisensa etukäteen, arvostaa liikuntamääriä ja mittaa/laskee liikkumisensa. Liikunnan avulla uurastaja saavuttaa tyytyväisyyden itseensä. Elämysliikkuja on mukavuudenhaluinen liikkuja, joka arvostaa liikunnasta saatavia elämyksiä ja kokemuksia. Hän liikkuu mielellään luonnossa koiran kanssa tai yhdessä ystävien kanssa. Liikunnan tuottaja taas nauttii siitä kun saa ohjata ja innostaa muita liikkumaan. Liikkujana tämä tyyppi on aktiivinen liikkuja ja hänellä on monipuolinen liikuntahistoria. Liikunta on tärkeällä sijalla elämässä, mutta muiden ohjaaminen saattaa mennä oman päivittäisen liikkumisen edelle.

Liikunnan kolhima arvostaa hyvää ohjausta ja kannustusta asiantuntijalta. Hän näkee itsensä heikkona liikkujana, koska on kokenut liikunnan parissa epäonnistumisia. Liikunnan kolhima innostuu liikkumisesta lisää kun huomaa oppivansa. Terveyden korostaja keskittyy hoitamaan liikunnalla ensisijaisesti terveyttään. Liikkujana hän on enemmän kuntoilija, jota liikunnassa ohjaa tavoitteet. Liikunnan suurkuluttaja taas rakastaa kaikkea liikuntaa ja liikkujana tämä tyyppi onkin elämäntapaliikkuja. Hänellä ei ole mitään vaikeuksia lähteä liikkeelle.

Itsestäni löydän piirteitä monestakin eri tyypistä, mutta eniten ehkä samaistun liikunnan suurkuluttajaan ja elämysliikkujaan. Myös liikunnan tuottaja löytyy minusta luonnollisesti jo ammatinvalintani myötä. Karin tekemä tutkimus on erittäin tervetullut herättely liikuntamaailmaan, jossa liian usein ajatellaan, että se mikä sopii toiselle on yhtä motivoivaa myös jonkun toisen mielestä. Eli älä koe huonommuutta jos sinä et innostu salitreenistä, joukkuelajeista tai ryhmäliikuntatunneista muiden tapaan. Maailma on täynnä erilaisia tapoja liikkua, etsi niistä se, joka sinua liikuttaa parhaiten.

Liikunnallista elokuun viimeistä viikkoa!